maanantai 14. kesäkuuta 2021

Pirjo ja Reijo Toivanen: Salsaa ja mojitoa


Pirjo ja Reijo Toivanen kertovat uudessa kirjassaan sanoin ja kuvin matkoistaan useisiin Latinalaisen Amerikan maihin. Heti kun sain kirjan käsiini, tiesin, että tässä on nyt täydellinen matkakirja. Parhaissa matkakirjoissa on nimittäin paljon suuria kuvia, ja juuri niitä niitä Salsaa ja mojitoa tarjoilee. Joka aukeamalla on Reijo Toivasen ottamia upeita, värikkäitä kuvia, joista osa täyttää koko sivun tai jopa koko aukeaman. Kuvien myötä voi melkein tuntea olevansa itse paikan päällä näkemässä ja kokemassa jotain siitä, mistä Pirjo Toivanen kertoo sanoin. 

Kirjan myötä päästään toinen toistaan vaikuttavampiin luontokohteisiin, kuten Iguazún putouksille, Amazon-joelle ja Atacaman autiomaan kuumaisemiin. Costa Ricassa tavataan mitä erilaisimpia eläimiä ja tutustutaan kahvinviljelyyn. Toisaalta Toivaset kertovat kaupunkilomailusta muun muassa Buenos Airesissa, Havannassa ja Bogotassa. Havannassa Toivaset pääsivät yllättäen kuuntelemaan itseään Fidel Castroa, joka piti puhetta heidän hotellinsa lähellä sijaitsevassa puistossa. 

Itselleni yksi kiehtovimmista asioista kirjassa oli päästä hiukan tutustumaan muun muassa mayojen, atsteekkien ja inkojen historiaan ja raunioihin. 

Mutta melkein vielä kiehtovampaa oli, kun kirjassa tuli yllättäen vastaan myös vierailu Pääsiäissaarelle. Olihan tuo Tyynellä valtamerellä sijaitseva Polynesian saariryhmään kuuluva saari kyllä mainittu jo takakannessa, mutta jotenkin se oli mennyt minulta ohi. En ollut tiennytkään, että saari kuuluu Chilelle. Onhan se kaukana, viiden tunnin lentomatkan päässä Santiago de Chilestä. En muista myöskään lukeneeni Pääsiäissaaresta ennen, joten oli todella kiinnostavaa tutustua sen historiaan ja nykypäivään, alkuperäisasukkaisiin ja miehenpääpatsaisiin, joita on saarella tuhatmäärin. 

Tässä vain muutamia otteita kaikesta, mitä Salsaa ja mojitoa pitää sisällään. Jos matkakirjat ja Latinalainen Amerikka kiinnostavat, suosittelen lämpimästi tätä todella ihastuttavaa teosta. Matkakuumetta tämä kyllä nostattaa melkoisesti! 

Oma sydämeni jäi Etelä-Amerikkaan parikymmentä vuotta sitten toteutuneella unelmien reissulla. Sen jälkeen olen ahminut monenlaisia tuosta maanosasta kertovia kirjoja. Niistä Salsaa ja mojitoa värikkäine kuvineen on ehdottomasti yksi parhaista. Kuvien kautta pääsee niin ihanasti sisälle sikäläisiin tunnelmiin, ja Pirjo Toivasen kerronta syventää ja täydentää lukuelämyksen. Tykkäsin! 

Stresa Kustannus osk 2021 
192 sivua 
Kuvat Reijo Toivanen 
Graafinen suunnittelu ja taitto Nalle Ritvola 

Kirjasta on blogannut myös Hemulin kirjahylly

4 kommenttia:

  1. Kiitos antoisasta esittelystä, teos meni varaukseen!

    Sillä myös sarjasta Caipirinhaa & sambaa: sinnehän se sydän jäi Brasilian praioille talsimaan ja merta nuuhkimaan sekä merihevosia bongailemaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että kiinnostuit. Uskon, että sinäkin ihastut tähän upeaan nojatuolimatkaan! Tässä ollaan alussa pieni hetki Brasiliassakin.

      Poista
  2. Matkakirjoja on välillä kiva lukea. Kiitos esittelystä. Mukavaa kesän jatkoa!🌸🌿

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Matkakirjat ovat kyllä piristäviä. Kiitos samoin myös sinulle mukavaa kesän jatkoa!

      Poista