perjantai 25. syyskuuta 2020

Eeva Tikka: Rauhaan on vielä matkaa

 


Eeva Tikka on hieno runoilija. Toukokuussa nautiskelin hänen kirjastaan Odotus ja ilo. Nyt jatkoin Tikan runoihin tutustumista, ja paljon sitä on vielä jäljelläkin, koska hänen teoksensa eivät heti lopu kesken. 

Tämän kokoelman alussa on runoja, joissa pohditaan maailman tilaa, kuten sotaa ja rauhaa. Eeva Tikka käyttää raamatullista kuvakieltä uudesta alusta tuhon jälkeen, kun hän kirjoittaa: 

Korppi kantaa vuorilta nokassaan 
pienen valkoisen kiven. 
Kivestä on aloitettava 
                kun maa on autio 
eikä vihreää oksaa ole. 

Osiossa, joka on otsikoitu Unessa, on runoja, joissa sekä eläimet että ihmiset näkevät mitä erilaisimpia uniaan. Esimerkiksi matkustavaisen uni on kiehtovan arvoituksellinen. Tässä uniosiossa on myös seuraava kaunis runo: 

Rannalla 
syttyi vene unensa kaipauksesta 
ja lähti liekkinä merelle. 
Monet jättivät silloin laiturinsa 
                        ja seurasivat, 
liekkivene oli toivon merkki: 
uni käy toteen 
valmis syntyy uudestaan 
vesi kantaa tulta 
           syvyys säteilee 

Kuka olet -otsikon alla on kiehtovia runoja, joissa pohditaan selvästi Jumalaa, vaikka hän ehkä tuntuukin niin tuntemattomalta, että häneltä tätytyy kysyä kuka olet. Ote yhdestä runosta: 

niin pimeä on puutarha 
ja yksin sydän 
       tulivuoren uhkan alla. 
Silti yössä on armo, 
kärsimyksen puhdas nuoli läpi pimeän. 
Mitä tapahtuukin 
                se on tiedossa. 


Pysäyttäviä ja hyvin tummasävyisiä ovat runot, jotka kertovat kalastajasta. Niissä runoissa on merta, myrskyä ja kuolemaa. Ah niin ihanaa synkkyyttä. 

Valo vielä läsnä sisältää myös puhuttelevia runoja. Niissä tuntuu olevan kysymys läheisen kuolemasta, menetyksestä, surusta ja ikävästä. Surun keskellä rauhaan on vielä matkaa. Jossain runossa on myös hyvä olla, mutta enemmän on kipeitä tuntoja, kuten tässä otteessa: 

Nyt voisin sanoa sanan 
jota et koskaan kuullut. 
Se on valmis 
nyt kun rantakiviä ympäröi riite 
ja veden kylmyys 
        puristaa sydämeni pieneksi. 
Minä menetän muistoni 
odotukseni 
        kirkkaana lainehtivan kaipauksen. 

Tässä vain muutamia väläyksiä Eeva Tikan runokokoelmasta Rauhaan on vielä matkaa. Lisää löydät lukemalla kirjan itse. 

Gummerus 1994 
108 sivua 
Päällys Liisa Holm 

4 kommenttia:

  1. Luet Eevaa enempi runoilijana; hänellähän on suurempi osa novelli- ja romaanimuotoa. ET aloitti uransa Kuin vaahteran lehtiä iholla -romaanilla. Kirjan nimi kuin runo. :)
    Luontoihmisiä sen tunnetumman Eevan kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, jostain syystä olen tullut tuntemaan Eeva Tikan vain runoilijana. Kyllä minun pitää ehdottomasti ottaa selvää hänen romaaneistaankin. Onpa upea nimi tuolla romaanilla, kuin runo tosiaan! Ihan jo pelkkä nimi houkuttelee lukemaan.

      Luontoihminen olen itsekin. Otin tuon kirjakuvan Salamajärven kansallispuistossa pari päivää sitten. Oli upea reissu.

      Poista
  2. Vaikuttavia runoja!
    Siunausta sunnuntaipäivääsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Tikalla on tosiaan vaikuttavia runoja. Siunausta päivääsi!

      Poista