keskiviikko 13. toukokuuta 2020

Jasmin Darznik: Iranilainen tytär

Tässä yksi kirja, joka on ollut lukusuunnitelmissa jo monta vuotta. Jasmin Darznik kertoo siinä iranilaisen äitinsä tarinan.

Teheranissa syntynyt Jasmin Darznik muutti lapsena Amerikkaan. Kun Jasminista väistämättä tuli hyvin amerikkalainen, hänen äitinsä Lili tapasi sanoa, että hänen hyvä tyttärensä tekisi kyllä niin ja niin - hänen iranilainen tyttärensä (alkuteoksen nimi onkin The Good Daughter). Jasmin luuli aina, että se Iranissa asuva tytär on vain pelotteluun tarkoitettu tarina, jota äiti käyttää kasvattaakseen hänestä hyvän tyttären.

Kun sitten Jasmin oli jo aikuinen ja asui kaukana äidistään, hänen isänsä kuoli. Isän tavaroita lajitellessaan Jasmin löysi vanhan hääkuvan. Morsian oli hänen äitinsä hyvin nuorena tyttönä, mutta sulhanen ei ollut Jasminin isä. Äiti ei ollut koskaan kertonut olleensa ennenkin naimisissa. Kuka tuo mies oli ja mitä oli tapahtunut?

Äiti ei suostunut vastaamaan Lilin kysymyksiin, mutta alkoi myöhemmin lähetellä hänelle kasetteja, joilla hän vihdoin kertoi tyttärelleen kipeän tarinansa. Se tarina on tässä kirjassa.

Lili aloittaa Jasminin isoäidistä Kobrasta, joka syntyi vuonna 1921. Suvun naisten kohtaloiden ohella kirja kertookin samalla kiinnostavasti Iranin yhteiskunnallisista oloista aina vallankumoukseen asti, jonka alta Lili puolisonsa ja tyttärensä kanssa muutti Amerikkaan.

Lili joutui naimisiin jo nuorena tyttönä, olisiko hän ollut ehkä 12-vuotias. Hän sai lapsenkin jo 13-vuotiaana. Usein kirjoissa kerrotaan vaimojaan hakkaavista muslimimiehistä, mutta Lilin mies tunnettiin aivan erityisen häiriintyneenä ja väkivaltaisena. Tätä tytölle ei tietenkään kerrottu etukäteen. Myöhemmin Lili sattui kuulemaan, kun jotkut käyttivät hänen mieheensä liittyen sanaa sadisme, jota hän ei ymmärtänyt. Mitä se oli, jokin sairausko?

Oli Lilin avioliiton ensimmäinen päivä, ja jo nyt hän oli oppinut kääntämään kasvonsa seinään päin ja tukahduttamaan esiin pyrkivän itkun. 

Ei kirjassa kuitenkaan ole liikaa väkivaltakuvauksia, ja eihän se avioliittokaan onneksi kestänyt loputtomiin. Mitä muuta Lilille tapahtui, sen voit lukea itse tästä kirjasta. Hänelle tapahtui onneksi jotain hyvääkin, vaikka monesti elämä oli vaikeaa milloin mistäkin syystä. Hän pääsi kuitenkin jopa Saksaan opiskelemaan ja sai sitten toimia kätilönä Teheranissa. Siinä työssä hän sai auttaa niin shaahin perhettä kuin "koruommeltaviksi" tulevia naisia, jotka leikattiin takaisin "neitsyiksi".

Lilin elämäntarina on kiehtova kuvaus iranilaisen perheen ja suvun elämästä iloineen ja suruineen. Se aivan pursuaa värikylläistä iranilaista kulttuuria, arkea ja juhlaa, josta on ilo lukea. Siinä mielessä kirja on todellinen herkkupala.

Ja mitä herkkuihin tulee, niin vesi tulee kyllä kielelle kaikista kirjan ruokakuvauksista! Appelsiininkuoririisi, sahramivanukas, tee jossa on ruusuvettä ja kardemummaa, mintulla maustettu jogurttijuoma... ne kaikki ja monet muut herkut herättävät suuren uteliaisuuden päästä maistelemaan iranilaisia ruokia.

Kun perhe sitten on Amerikassa ja Jasminkin kertoo omasta elämästään, esiin tulee kahden kulttuurin välissä elämisen vaikeus. Jasmin kasvaa amerikkalaiseksi ja haluaisi olla niin kuin muut, mutta äidillä on tiukat säännöt siitä, mitä iranilainen tytär saa tehdä ja mitä ei. Jopa siitä huolimatta, että Jasminin isä on eurooppalainen. Aikuistuttuaan Jasmin muuttaa toiselle puolelle Yhdysvaltoja ja pääsee vihdoin elämään vapaasti.

Iranilainen tytär on hieno lukuelämys, ja suomennos on upeaa tekstiä. Olisi kiva jakaa tässä jokin pitempikin näyte, mutta jotenkin en ehtinyt lukiessani miettiä mitään sellaista. Mutta jos Iran kiinnostaa, uskon että pidät tästä kirjasta!

Like 2011 
336 sivua 
Alkuteos The Good Daughter 2010 
Suomentanut Anu Nyyssönen 
Kannen suunnittelu: Unna Kettunen 

Muissa blogeissa:

Kirjakaapin avain
Kirjasähkökäyrä
Kattona taivas

8 kommenttia:

  1. Kiitos kirjan esittelystä. Todella kiinnostavalta vaikuttava kirja, laitan lukulistalle. Kiitos vinkistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä todella kiinnostava ja lukemisen arvoinen kirja. Antoisa lukuelämys ja kurkistus iranilaiseen kulttuuriin. Suosittelen!

      Poista
  2. Kuulostaa mielenkiintoiselta kirjalta, etenkin kun perustuu tositapahtumiin. Näissä Lähi-Itään perustuvissa kirjoissa muuten on usein mahtavia ruokakuvailuja. Nam.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tositarinat ovat kyllä kiinnostavia. Kannattaa lukea tämä! Lukiessani tulikin mieleen se Kukkien verellä kirjottu, josta sinä bloggasit kerran. Myös tässä syötiin useaan otteeseen taateleita. Kyllä siinä taatelinhimo ja muukin herkunnälkä iskee, kun näitä lukee! 😊

      Poista
  3. Tämä oli kyllä kerrassaan hurja tarina naisten elämästä. Perheväkivaltaa ja alistamista. Ikävää, että sen taustalla oli oman äidin tarina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lili joutui tosiaan kokemaan kovia elämässään. Ja tällaisia kohtaloita on maailma täynnä, se järkyttää.

      Poista
  4. Iranilaista tai sinne sijoittuvaa kirjallisuutta ei tulekaan itselläni luettua juuri ollenkaan. Mutta tämä kirja herätti kyllä mielenkiinnon, voisi olla varmasti kiinnostava! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas olen lukenut aika paljon Iraniin ja muualle sinne päin sijoittuvaa kirjallisuutta, ja se on kyllä kiinnostavaa! Tämä kirja vaati kyllä keskittymistä, kun kertoi niin erilaisesta kulttuurista. Nyt aloin lukea kirjaa, joka sujuu nopeammin, kun ei vaadi niin tiukkaa keskittymistä (vaikka ei Pohjoisen tähdessäkään tosiaan olla pelkästään länsimaissa). On kiva lukea vaihtelevasti erilaisia kirjoja 😊

      Poista