torstai 19. maaliskuuta 2020

M. J. McGrath: Lumipoika

Joulun alla ihastuin M. J. McGrathin arktiseen ekotrilleriin Jään muisti, joka sijoittui Kanadan arktisella alueella Grönlannin naapurissa sijaitsevalle Ellesmerensaarelle, kuvitteelliseen Autisaqin inuittikylään. Jään muisti oli niin upea lukuelämys, että odotukseni olivat korkealla myös Lumipojan suhteen, mutta tällä kertaa jouduin kyllä pettymään. Jaksoin lukea Lumipojasta vain reilun kolmasosan, mutta kerron nyt siitäkin jotain, jos joku muu sattuisi kiinnostumaan.

Tällä kertaa Jään muistista tuttu Edie Kiglatuk on Alaskassa, koska hänen ex-miehensä Sammy osallistuu siellä unelmiensa koiravaljakkokilpailuun, jossa ajetaan yli tuhat mailia haastavassa maastossa, ja Edie on mukana tukijoukoissa.

Heti alkajaisiksi Edie löytää kuitenkin metsästä pienen poikavauvan ruumiin ja sekaantuu tutkimuksiin. Joskus minua ärsyttävät dekkarit, joissa joku amatööri alkaa tutkia murhaa omin päin poliisien keskittyessä lähinnä pimittämään tosiasioita. Toki Edie oli ei-ammattilainen myös Jään muistissa, mutta silloin se ei niin häirinnyt. Tällä kertaa minun teki mieli sanoa hänelle, että anna olla ja mene kotiin. En myöskään jaksanut jäädä odottamaan, koska hänelle tapahtuisi se pakollinen kuvio eli kliseiden klisee, että hän menee yksin johonkin, mihin ei pitäisi, ja jää vangiksi. Hohhoijaa.

Jään muistissa minut hurmasi yksityiskohtainen arktisen luonnon, talven ja inuittikylän elämän kuvaus, mutta Lumipojassa ympäristö tuntuu jäävän sivuseikaksi - siis ainakin sen kirjan ensimmäisen kolmanneksen aikana, jonka luin. En tiedä, onko Alaska McGrathille vieraampi ympäristö; Kanadan tundralla hän sen sijaan on oleskellut tehdessään tutkimusta erästä tietokirjaansa varten.

Vauvan murhaan liittyen voin sanoa sen verran, että siitä epäillään vanhauskoista venäläisperäistä lahkoa, mutta jo takakannessa paljastetaan, että Edie törmää tutkimuksia tehdessään myös kansainväliseen ihmiskauppaan.

Tämän dekkarin tekivät tylsäksi myös paikallispoliittiset juonittelut - ja tosiaan tuo poliisin haluttomuus tutkia tapausta. Minua ei voinut vähempää kiinnostaa jonkun kuvernöörin vaalikampanja, jota surmatun lapsen löytyminen sekoitti, ja miehen yritys pelastaa tilanne tosiasioita salailemalla.

Mutta jos joku ei ole niin kiinnostunut arktisesta luonnosta ja tykkää ennemmin lukea poliittisista juonitteluista, niin voihan tämä kirja olla ihan jännäkin. Mikäs minä olen sitä sanomaan, kun en jaksanut lukea loppuun asti. Lumipoika ei vain ollut minun kirjani. Myös Instagramissa ainoa suomeksi kirjan lukenut, jonka löysin, valitteli kirjan tylsyyttä, joten on meitä siis ainakin kaksi tämän mielipiteen kanssa.

Onneksi luin vasta äskettäin Alaskaan sijoittuvan romaanin Lumilapsi; siinä oli sitä jotain, mitä minä Alaska-kirjalta kaipasinkin!

"Edie, katso." Derek osoitti tuulilasia. Yhtäkkiä oli selvää, miksi tyttö oli palannut takaisin auton luo. Hetken ajan Edie istui paikallaan ja yritti sulattaa näkemäänsä. Tyttö oli piirtänyt nyrkillään kuvion ikkunan poikki; siellä täällä Edie saattoi nähdä rystysten jäljet. Viivat ja kaaret tarkentuivat, kunnes ne muodostivat labyrintinkaltaisen kuvion. Hetken aikaa Edie vain tuijotti eteensä ja taisteli rinnastaan selittämättömästi kohoavaa nyyhkytystä vastaan. Mitä ikinä olikaan tapahtumassa, hän tunsi sotkeutuneensa lopullisesti johonkin pahaenteiseen ja pelottavaan, johonkin, jota ei vielä pystynyt ymmärtämään. 


Like 2013 
355 sivua 
Alkuteos: The Boy in the Snow 2011 
Suomentanut Anu Turunen 
Kansi: Tommi Tukiainen 

Kirjasta ovat bloganneet myös

Kirjat kertovat
Kirjat ja kannet 

2 kommenttia:

  1. Harmi, että tämä toinen osa ei ollutkaan hyvä. Ehdin jo innostua tuosta ekasta. En tahdo innostua lukemaan yhden osan kirjasarjoja, silti tuo nyt kiinnostaa.
    Löysin sattumalta blogiisi ja onpa kiva saada erilaisia kirjavinkkejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, eihän sitä tiedä, vaikka sinä pitäisit tästä toisestakin osasta. Makuja on niin erilaisia. Se ensimmäinen osa oli kyllä minusta aivan mahtava. Kiva kun löysit tänne ja tervetuloa toistekin!

      Poista