sunnuntai 2. helmikuuta 2020

Iiris Pirttiaho: Lohduta vähän

Sain pari päivää sitten käsiini tämän Iiris Pirttiahon runokirjan, joka on jo ulkoasultaan todella kaunis ja lukemaan houkutteleva. Herkkä kansikuva on Mia Kujalan kädenjälkeä. Myös kokoelman nimi on hieno.

Lohduta vähän onkin nimensä mukainen teos, johon ihastuin itse aivan valtavasti. Nämä Iiris Pirttiahon kristilliset runot ovat todella lohdullisia, hoitavia ja armollisia. Tätä kaikkea! Jos haluat lukea kristillisiä runoja, tässä kirjassa on sitä jotain. Näissä runoissa on sanoma kohdallaan - eikä vain sanoma, vaan runot ovat myös kauniita ja herkkiä. Ne koskettavat.

Runoissa heikko ja haavoittunut ihminen lähestyy Jumalaa. Surun, kipujen ja elämän myrskyjen keskellä saa rukoilla, että Luoja parantaisi "viiltävät viimat ja vapisevat haavat".

Joissain kirjan runoissa huudetaan syvyydestä, mutta toisaalla taas koetaan taivaallisen Isän hellää hoitoa. Hän on näissä runoissa valtavan turvallinen. Isän sylissä saa maistaa hänen hyvyyttään, vaikkapa näin:

"Lapseni, sinä olet 
Minun silmäteräni
kätken sinut armoni suojaan 
siellä olet turvassa ja vapaa 

sillä minkä Minä teen vapaaksi 
se tulee todella vapaaksi

olet kedon kukkani 
ja taivaan lintuni 
armoni avaruudessa
sinulla on tilaa kukkia, 
lentää, katketa, pudotakin..." 

Myös armo on valtavan avara ja turvallinen Pirttiahon runoissa. Ei tarvitse olla näyttöjä omista suorituksista, kun Kristus teki jo kaiken, ja hän riittää. Eikä tarvitse suorittaa, vaikka muut suorittaisivatkin. Saa levätä Jeesuksen sylissä. Armo riittää. "Armo on kuin yötön yö / siinä ei ole pimeyttä" on myös ihanasti sanottu - ja niin totta.

Mukana on myös runoja, joissa pohditaan ihmissuhteita. Armon näkökulmasta Pirttiaho kirjoittaa niistäkin: kunpa osaisimme ja voisimme olla tuomitsematta toisiamme, koska samassa veneessä olemme kaikki.

Kirjan alussa on psalmin 119 jae: "Sinun armosi olkoon minun lohdutukseni." Se sopiikin täydellisesti tämän kirjan tunnusjakeeksi. Näissä runoissa armo tulee lohdullisen alas. 

Iiris Pirttiaho ja hänen miehensä Jaakko tunnetaan Yksin armosta -blogista. Iiriksen runoja on myös heidän yhteisessä kirjassaan Säröistä loistava Kirkkaus; kirjan nimeä klikkaamalla pääsee lukemaan siitä kirjoittamani postauksen.

BoD 2019
121 sivua
Kansi ja taitto: Mia Kujala

2 kommenttia:

  1. Kiitos vinkistä! Jos tämä kirja tulisi vaikka kirjakaupassa vastaan seuraavalla kerralla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä tätä kirjaa lämpimästi! Mutta en tiedä myydäänkö sitä missään kirjakaupassa. Yksin armossa -blogin nettisivujen kautta voi varmasti tilata.

      Poista