tiistai 18. kesäkuuta 2019

Mato Valtonen: Katujen kaunottaret - Kuubalaista aikarautaa

Autoharrastajan havaintoja Kuuban kaduilta
Sarjassa kevyesti keskellä kesää! Jos on hulluna sekä Latinalaiseen Amerikkaan että vanhoihin amerikanrautoihin - kuten minä olen - mikäpä olisi huikeampi matkakohde kuin Kuuba! En tosin ole Kuubassa käynyt (vielä ainakaan?), mutta tänään sain tehdä sinne huikean nojatuolimatkan, josta kiitos kuuluu tämän kirjan kuvanneelle ja kirjoittaneelle Mato Valtoselle. Laitoin vielä taustamusiikiksi soimaan Buena Vista Social Clubia. Sen ja näiden suurten värikuvien kautta sainkin aikaan melkoiset Kuuba-fiilikset. Oli jo melkein liiankin tehokas yhdistelmä. Melkein voisi lähteä pakkaamaan matkalaukkua...

Mato Valtonen on siis matkustanut Kuubassa ja kuvannut näitä Kuuban katujen kaunottaria - mitä erilaisimpia amerikanrautoja. On kirjassa lisäksi mukana myös muutamia muissa maissa valmistettuja autoja. Mutta missä ikinä autot on tehtykin, vuosikymmenien kauppasaarto sai aikaan sen, että auto kuin auto on pitänyt pitää toiminnassa, jokainen autonomistaja on itseoppinut mekaanikko ja jopa varaosat on pitänyt tehdä itse. Autoja on myös tuunattu mitä erilaisimmin tavoin, ja niihin on käytetty osia ja varaosia muista automerkeistä, joten vaikka auto olisikin alun perin tehty Amerikassa, alkaa se nykypäivänä olla jo lähes "made in Cuba".

Kirjassa esitellyt amerikanraudat ovat todellisia kaunottaria, toinen toistaan upeampia. Upeita ovat myös Havannan katunäkymät, ja näkyypä kuvissa välillä myös ihmisiä, eläimiä ja paikallista elämää. Portailla istuva mies soittamassa haitaria, nuori mies polkemassa pyörätaksia, vanha nainen polttamassa megapitkän näköistä sikaria.

Kuubassa on niin kaunista, värikästä ja valokuvauksellista, että Valtonen kirjoittaakin:

"Kuvaaminen on Kuubassa helppoa. Suuntaat vain kamerasi jonnekin ja laukaiset. Valonsävy, värit, rakennukset, ihmiset ja tietenkin autot ovat kuin tehty kuvataidetta varten. Huomaat nopeasti olevasi mestariotosten armoitettu tekijä."

Nyt kun olen ollut viime aikoina aika väsynyt, tällainen kirja oli aivan parasta herkkua, koska tämähän on pääosin kuvakirja. Kuvia on helppo "lukea", ne eivät vaadi otsa rypyssä syventymistä ja keskittymistä. Suuret, värikkäät kuvat upeista autoista ja aivan yhtä upeista katunäkymistä ovat yhtä visuaalisuuden juhlaa.

Totta kai kirjassa on myös jonkin verran tekstiä. Autokuvien yhteydessä kerrotaan auton merkki ja vuosimalli - ja joskus myös, mistä merkeistä tai vuosimalleista kyseinen auto on yhdistelty. Olipa erään auton kohdalla sellainenkin toteamus, ettei siitä pystynyt sanomaan, mitä merkkiä se on alun perin ollut!

Mukavia ovat myös lyhyet Kuuba-aiheiset tietoiskut siellä täällä. Niissä kerrotaan muun muassa sikareista, Che Guevarasta, salsasta ja kirjailija Ernest Hemingwayn Kuuba-suhteesta. Minä en ole mikään Hemingway-asiantuntija; olen vain lukenut hänen romaaninsa Vanhus ja meri - siinä kaikki. En siis edes tiennyt, että hänellä on ollut jokin erityinen suhde Kuuban kanssa. Kuubalaiset ovat kuulemma ylpeitä hänestä. Nytpä tulin tietämään, että juuri se minunkin lukemani Vanhus ja meri on syntynyt kuubalaisen Cojimarin kalastajakylän tunnelmissa.

Tämä hyllyssäni jo puolitoista vuotta odotellut teos muistui mieleeni, kun olimme mieheni kanssa pari viikkoa sitten eräässä ajoneuvoharrastajien kokoontumisessa. Minua harmittikin, etten älynnyt ottaa kirjaa mukaan sinne; siellä olisin saanut otettua siitä upeita blogikuvia vaikkapa Chevroletin tai Cadillacin seurassa... Nyt oli tyytyminen tällaiseen kuvaan, jonka otin omassa Saab 900:ssani. Ihan vain autoni sisällä, koska ei tähän mitään Saabin kuvaa tarvittu :)

Minustahan on tullut saabisti aivan mieheni vanavedessä. Saab 900 on hauska auto, jolla on mukava ajaa, mutta eihän se sellainen kaunotar ole kuin joku Cadillac ja muut vastaavat oikeat museoautot. No, Cadillaceja voi ihailla sujuvasti silloin kun niitä tapaa!

Mutta tämä kirja on siis aivan ihana! Kaikille Latinalaisen Amerikan, Kuuban, museoautojen ja amerikanrautojen ystäville ihan must! Lukekaa!

Loppuun vielä lainaus Mato Valtoselta (aukeamalta, jossa on kuvia avoautolla kruisailusta):

"Näkymien katselu avoauton penkiltä on ehdoton must Havannassa. Hymy kasvoilla levenee ja päivä tuskin tästä enää paranee. Ja avoautosta sitä paitsi näkee paremmin! 
  Marianne Faithfullia mukaillen:
  
  At the age of thirty-seven
  She realized she'd never ride
  Through Havana in a vintage car
  With the warm wind in her hair."


Bazar Kustannus 2015
153 sivua
Teksti ja valokuvat: Mato Valtonen
Sivun 5 valokuva Silja Kelo,
kaikki eläinvalokuvat Anna-Marja Valtonen
ja sivun 79 valokuva Pipsa Lagus
Graafinen suunnittelu Jouni Leskinen

12 kommenttia:

  1. Ihana postaus ja mahtiyhdistelmä: Kuuban autot ja ikisuosikkini Buena Vista Social Club!! Ei ihme, että melkein kaivot kapsekin esille:)

    Vanhoissa autoissa on jotain erityisen kiehtovaa.
    Minulla on talvehtiessa Teneriffalla ollut tilaisuus karnevaalien aikaan seurata sekä vanhojen Mercedesten että antiikkiautojen paraatia, jossa kuski ja kyydissäolijat ovat pukeutuneet ajanjakson mukaisesti sekä uudempien vanhojen autojen näyttelyä kalasatamassa. Wau ja Wov!! Aurinkoisia kesäpäiviä Sinulle;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Takkutukka! Oli kyllä niin huikea yhdistelmä, että suosittelen sinullekin!

      Kyllä vanhat autot ovat ihania - ja yleensäkin kaikki nostalgiajutut. Varmasti upeita ne Teneriffan paraatit, kun porukka on vielä pukeutunutkin ajanjakson mukaisesti. Wow todellakin! Aurinkoisia kesäpäiviä ja juhannusta sinullekin!

      Poista
    2. Vau!! Värikylläisiä ihailun hetkiä on nyt tullut vietettyä näiden kaunotarten seurassa ja täytyy todeta, että olitpa rohkea tyttö, kun laitot vielä Buena Vistaa kehiin lukiessasi! Minulle olisi kyllä tuolla yhdistelmällä käynyt niin ohraisesti, että olisin kaivanut vasaran esiin, näpäyttänyt säästöpossun pirstaleiksi ja pyyhkinyt pölyt kapsekista...
      Vinkistä ja visuaalisesta nautinnosta kiitän vielä kertaalleen lämpimästi, tämä oli hurja pläjäys ja hyppy Kuubaan, Cohibojen tuoksuun:))

      Poista
    3. Kiva kuulla, että sinäkin pääsit nautiskelemaan värikylläisestä Kuubasta tämän kirjan myötä! Aivan ihana ja vastustamaton elämys kyllä! Matkakuumetta aiheuttaa ehdottomasti...

      Poista
  2. Vanhat autot on upeita! Joskus miehen kanssa bongataan niitä ajellessa. Täällä lähellä oli jokusia vuosia sitten vanhojen autojen tapahtuma ja oltiin sitä katsomassa ja autoja ihailemassa :) Tein siitä silloin siitä postauksenkin.Nykyisin ei täällä maalla ole oikein mitään ollutkaan, ei edes kesä kirppiksia samalla tavoin kuin alkuaikoina, kun täällä asuttiin. Hyvää Juhannusviikkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vanhoja autoja on kiva bongailla, ja näin kesällä niitä näkee mukavasti tien päälläkin. Silloin tällöin mekin käymme jossain tapahtumassa, jossa niitä näkee. Hyvää juhannusta sinulle!

      Poista
  3. Olin nuorena niin kiinnostunut isoista autoista, ja autoista ylipäätään, että kävin kirjastossakin lukemassa autolehtiä. Enää en viitsi, mutta kyllä aina mieluusti katselen amerikanrautoja, oikein "laivoja", jotka joskus harvoin "lipuvat" kaupungilla ohitse. Useammin näkee jonkun kiinnostavan tavallisen auton nuoruuden vuosilta vaikkapa kaupan parkissa. Täällä olen nähnyt jonkun ajelevan sellaisella Datsun 100 A autolla, jollainen oli minun ensimmäinen autoni. Joku vanhojen autojen kokoontuminen olisi kiva kokemus, mutta varmaan ärsyttävä sikäli, että iskisi varmaan valtava kateus...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Upeaa nähtäväähän se on, kun oikein isot amerikanraudat lipuvat kadulla / tiellä! Kateuskin voi kyllä iskeä sellaisista :) Itse en onneksi välitä, vaikkei itselläni niin upeaa autoa olisikaan, joten voin vain nauttia silloin kun niitä näkee jossain. Tavallisempia autoja tietysti näkee useammin, ja ovathan ne myös hauskoja, kuten juuri nuo Datsunit yms.

      Poista
  4. Vanhoissa autoissa on tosiaan lumoa. :)
    Hyvää juhannusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä niissä on sitä jotain! Kiitos samoin sinulle hyvää juhannusta!

      Poista
  5. Itsekin Kuubassa matkustaneena olen huomannut vanhan autokannan. Mutta maassa on myös uusia autoja ja uusia kuorma-autoja ja jopa uusia busseja. Nämä ovat usein kiinalaista alkuperää, mutta hyvännäköistä ja uutta raskaanpaa kalustoa kaikki tyynni. Minua ihmetytti paikan päällä, mitenkähän mahtavat löytää varaosia paitsi näihin vanhoihin autoihin, myös uuteen raskaaseen kalustoon. Varaosaliikkeitä ei nimittäin näkynyt missään, toisin kuin täällä Euroopassa.
    https://www.meca.fi/truck/varaosat/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai on siellä uusiakin autoja. Kuvissa näkee aina noita vanhoja. Tuossa postauksessani taisin sanoakin, että kuubalaiset tekevät varaosia jopa itse, kun niitä ei ole. Nythän kirjan lukemisesta on jo vuosia, mutta jotain tuollaista siinä varmaan kerrottiin.

      Poista