Tarina kertoo Lobosta, jonka vanhemmat ovat hylänneet ja lähteneet rajan yli, kuten monet meksikolaiset tekevät. Lobolle jää vain haitari, jolla hänen pitää elättää itsensä, ja niin hänestä tulee yleisön almuista riippuvainen katusoittaja.
Myös kapakoissa hän soittaa ja tapaa eräällä tällaisella keikalla itsensä Kuninkaan, mahtavan huumeparonin. Vähän tämän jälkeen hän jo pääseekin piireihin, Kuninkaan Palatsiin, ja tästä eteenpäin hän ei ole enää Lobo, vaan Taiteilija. Hän tekee ja esittää corrido-balladeja Kuninkaan ja tämän hovin ylistykseksi. Näin hänestä siis tulee huumekartellin trubaduuri, mihin kirjan suomenkielinen nimi viittaa.
Piireihin pääseminen merkitsee kuitenkin samalla sitä, että on hyväksyttävä huumepiirien julmuudet ja oltava kaikesta samaa mieltä huumeparonin ja -kartellin kanssa. Noissa piireissä ihmishengellä ei ole arvoa: ihmisiä tapetaan kuin kärpäsiä. Pienikin varomaton sana tai teko, niin olet mennyttä. Kartellilla on myös vihollisia, joita vastaan taistellaan.
Jos ihmistä ei aina tapeta, ainakin häntä hiukan runnellaan, kuten tässä:
- Minulta palaa pinna täysin, kun kasvoni halutaan nähdä, yksi vartijoista sanoi, - sen takia leikkasin yhdeltä pikkudiileriltä irti peukalot, kun hänellä oli laihat tuomiset, ei ollut tarpeen listiä häntä, mutta tein hänelle vaikeammaksi laskea seteleitä, mokoma paskiainen.
Noissa piireissä pappi katsoo kartellin rikoksia sormiensa läpi, koska Kuningas tukee suurilla summilla seurakunnan toimintaa, ja toimittaja kirjoittaa lehteen valheellisia, Kuninkaalle edullisia juttuja. Noin niin kuin esimerkiksi.
Kaiken tämän keskelle Taiteilija kuitenkin heittäytyy täysin rinnoin. Hän on myös utelias, salakuuntelee usein keskusteluja, urkkii ja kurkkii missä milloinkin. Huomaamattomana ihmisenä hän kuitenkin pystyy tämän tekemään.
Millaista on meksikolaisten arki ja juhla Herreran kuvaamana? Entä kuinka Lobolle eli Taiteilijalle tuossa julmassa "kuningaskunnassa" lopulta käy? Se selviää tästä kirjasta, joka oli mielestäni taidokas kuvaus meksikolaisten todellisuudesta. Huumeet, rikollisuus ja kuolema sekä toisaalta köyhyys ja Yhdysvaltoihin pyrkiminen paremman elämän perässä ovat siellä arkea. Myös ilotyttöjä tässä romaanissa tapaa, kuten melkein aina Latinalaisesta Amerikasta kertovissa kirjoissa.
Herrera on lupaava kirjailija. Onneksi minulla on hänen seuraavakin romaaninsa jo odottamassa lukuvuoroaan. Plussaa myös siitä, että tässä oli vain 123 sivua. Kun olen monesti kovin lyhytjänteinen ja huono keskittymään, on ihanaa lukea joskus tällaisia nopeita välipaloja paksumpien kirjojen ohella.
Kirjan kansi on myös aivan upea loistavine väreineen, joista myös tulee Meksiko mieleen, kuten myös tuosta sombrerosta ja viiksistä. Hienoimpia näkemiäni kirjan kansia - hehkuvien värien ystävä kun olen!
P. S. Lukiessani mietin kyllä myös Lobon oman elämättä jääneen elämän tyhjyyttä, jota hän jotenkin yritti täyttää Palatsissa, ja hänen kritiikitöntä Kuninkaan palvontaansa, mutta taidan olla nyt liian väsynyt analysoimaan niitä tämän enempää :)
Kustannusosakeyhtiö Sammakko 2015
123 sivua
Alkuteos Trabajos del reino
Suomentanut Einari Aaltonen
Ulkoasu Riikka Majanen
Meksikolainen käännöskirjallisuus on harvinaista herkkua ja herkkupalaksi osoittautuu myös Herrera, jonka kanssa kelpaa kättä paiskata. Kirjoitustyylistä ja kutkuttavasta verbaliikasta on helppo pitää.
VastaaPoista"Maailmanlopun merkit" on yhtä makoisa ja laadukas. Hyviä lukuhetkiä siis tiedossa:) Kuten totesitkin: teosten pirteä, värikylläinen ja tekstinmyötäinen ulkoasu ilahduttaa silmää.
Herkkua se todella on! Sekä meksikolainen käännöskirjallisuus yleensä että Herrera. Kiva kuulla, että lisää herkkua on luvassa Herreran osalta :)
PoistaKuvassa näkyvän sombrero-avaimenperän olen muuten saanut kauan sitten yhdeltä meksikolaiselta, jonka sukunimi oli sattumalta myös Herrera :)