torstai 5. tammikuuta 2017

Terttu Lensu: Mummo vastaan muu maailma

Terttu Lensu on kertomansa mukaan jo radiossa töissä ollessaan aloittanut nämä mummotarinat ja eläkepäivillään hän on jatkanut niitä. Tämä kirja oli todella piristävä välipala kaikkien romaanien lukemisen keskellä - ja todella hauska!!

Lensu repii huumoria kaikesta mummouteen ja nykypäivän kummallisuuksiin liittyvästä; siinä sivussa hän muistelee myös menneitä eli mummon nuoruutta (omaansa) ja myös muuten vain mietiskelee asioita. Hänellä on teräviä havaintoja mummoudesta, ihmisistä yleensä ja nyky-yhteiskunnasta. Jos haluaa tulla hyvälle tuulelle, kannattaa lukea tämä kirja.

Vakavaakin tekstiä löytyy, kun Lensu puhuu sodasta ja muistelee toimittajan työssä maailmalla kohtaamiaan sodan eri tavoin runtelemia ihmisiä. Tai kun hän kertoo kohtaamastaan ugandalaisesta äidistä, joka oli kuolemassa AIDSiin ja halusi jättää lapsilleen itsestään muistoksi kirjan, jossa kertoi elämästään.

Hauskoissa teksteissä puhutaan muun muassa siitä, miten "alkuperäismummot" ovat katoamassa ja miten on toimittava, jos joku sellaisen bongaa, tai miten mummo varautuu väkivaltarikollisen kohtaamiseen, paheksuu junassa nuorten käyttäytymistä tai suunnittelee hoitotestamenttinsa.

Otetaan tähän esimerkiksi lainaus siitä hoitotestamentin suunnittelusta:

Haluan toteuttaa Kari-Pekka Mäki-Lohiluoman toiveen ja laatia hoitotestamentin. Jos tekisin sen hänen mallinsa mukaan, se kuuluisi näin:
 Nyt eläkkeelle jäätyäni toivon kuolevani mahdollisimman pian, koska en halua rasittaa kuntataloutta. Tavalla tai toisella poistettakoon elämästäni kaksi viimeistä vuotta. Toivon Kuntaliitolta esityksiä, miten se tapahtuu. Kahden viimeisen elinvuoteni katoamista odotellessani haluan että peruspalveluni taataan tekniikalla. Toivon että minua valvotaan kameravalvonnalla, että ruokani tulee automaatista ja että muu hoitoni tapahtuu itsepalveluna pankkipalvelujen tapaan.
 Kiitos vinkistä, Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma!

Loistavaa satiiria kirjassa on enemmänkin. Ihana kirja! Eläköön mummot!

Helmet-lukuhaaste 2017:
18. kirjan nimessä on vähintään neljä sanaa, 39. ikääntymisestä kertova kirja, 47. kirja täyttää kahden haastekohdan kriteerit.

Kustannusosakeyhtiö Paasilinna 2011
195 sivua

2 kommenttia:

  1. Olen lukrnut tämän joskus ja tykkäsin.
    Mulla on nyt käsivarsi kipeä. niin en voi paljon kirjoitella koneella, siksi olen nyt blogipaastolla.
    Mukavaa talvea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli se kyllä tosi hauska kirja. Harmi se käsivartesi! Toivottavasti se paranee pian. Minusta olisi kurjaa joutua blogipaastolle, olen niin koukussa... Mukavaa talvea sinullekin! :)

      Poista