maanantai 1. elokuuta 2016

Veera Vaahtera: Kevyesti kipsissä

Lotta on järjestänyt elämänsä täydellisesti - hän on introvertti lukutoukka ja sinkku, joka asuu yksin, lukee kaiket vapaa-aikansa ja töissä hän on tietysti kirjastossa. Jossa hän lukee välillä työajallakin. Hän ei kaipaa rakkautta elämäänsä, mutta kohtalo puuttuu peliin erilaisten sattumien kautta. Kun Lotta kirjaa lukiessaan kävelee auton alle ja loukkaantuu, ja lisäksi hänen asuntoonsa tulee vesivahinko, hän joutuu pois mukavuusalueeltaan sosiaalisen siskonsa ja tämän avovaimon asuntoon. Naiset lisäksi alkavat järjestää hänelle miestä.

Lopulta Lotta huomaa olevansa kahden miehen loukussa. Hänen pitäisi valita, haluaako hän hurmaavan, mutta niin kovin ekstrovertin Ollen vai sukulaissielunsa Jirin, joka lukee paljon ja jonka kanssa voi käydä loputtomiin henkeviä keskusteluja. Siitäpä juonenkäänteet alkavat seurata toistaan.

Aluksi en ollut ihan varma, tulisiko kirja luettua loppuun asti, mutta pian tarina kääntyi niin koukuttavaksi, että lukaisin sen yhdeltä istumalta. Kirjan alussa minua nimittäin vaivasi Lotan vähän liiallinenkin introverttiys, ja ajattelin, että onko tuollaisia ihmisiä oikeasti olemassa. Olen nimittäin itsekin introvertti, mutta varmasti meistä löytyy monta eriasteista introverttia  Aluksi kirjan henkilöt ja juonikin tuntuivat vähän tekemällä tehdyiltä, mutta se tunne katosi lopulta aika pian, kun tarina pääsi kunnolla vauhtiin ja imaisi minut mukaansa.

Arvelin myös, että juoni olisi hyvinkin ennalta arvattava, mutta lopulta siinä oli kuitenkin myös odottamattomia käänteitä. Ja loppuratkaisuun päädyttiin hyvinkin odottamattomasti. Joten kyllä jännitystä riitti chick lit -kirjallisuuden ystävälle.

Muistaakseni joku kirjabloggaaja kirjoitti tästä kirjasta, että siitä olisi pienellä vaivalla saanut syvällisemmänkin. Itselleni riitti kyllä tämä syvällisyyden aste, nimittäin chick lit -kirjojahan luetaan silloin, kun kaivataan jotain vähän kevyempää. Ja syvällisiäkin kirjoja Veera Vaahtera kyllä kirjoittaa oikealla nimellään Pauliina Vanhatalo. Minusta tämä kirja sopi hyvinkin päivään, jona olin vähän väsähtänyt enkä jaksanut lukea mitään syvällistä. Lotan seikkailut piristivät mieltä kovasti.

Kirjassa seurattiin sopivasti myös joidenkin muiden henkilöiden ihmissuhteita, mikä toi lisäväriä tapahtumiin.

Veera Vaahteran kirjoista oma ehdoton suosikkini on ollut Onnellisesti eksyksissä, mutta myös tämä kirja kannattaa lukea silloin, kun kaipaa kevyen annoksen urbaanin sinkkunaisen seikkailuja rakkausrintamalla.

2 kommenttia:

  1. Kevyempiä kirjoja on välillä kiva lukea. Jostain syystä en ole lukenut kotimaisia kirjoja tältä saralta, ehkä voisi joskus kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla näitä kotimaisiakin, ainakin Veera Vaahteralla on kivoja kirjoja.

      Poista