lauantai 10. elokuuta 2019

Armi Toivola: Riihi

Olin kuullut jo ajat sitten evijärveläissyntyisen, nykyään Ähtärissä asuvan Armi Toivolan romaanista Riihi. Se oli kuulostanut kiinnostavalta muun muassa siksi, että se sijoittuu tänne Pohjanmaan Järviseudulle, jossa itsekin nykyään asun, ja siinä myös puhutaan Järviseudun murretta. Nyt kun sitten vihdoin sain tämän kirjan luettua, tykkäsin murteesta, mutta tykkäsin kaikesta muustakin! 

Tarina alkaa kesästä 1959, minkä tiedän siitä, että sinä kesänä tapahtui Tulilahden kaksoismurha, johon kirjassa viitataan pari kertaa (eli minä tietysti uteliaana lukijana halusin selvittää ajankohdan, mikä kävi kätevästi, kun etsi netistä Tulilahden kaksoismurhan). Sinä kesänä Kaarina ja Juha menevät naimisiin ja asuvat aluksi vähän aikaa Juhan vanhempien luona, mutta eihän se ollut mukavaa varsinkaan nuorelle miniälle. Niinpä Juha yllättääkin nuorikkonsa ja ostaa heille ihan oman kodin - autiotalon.

Kirja alkaa siitä, kun nuoripari kurvaa eräänä päivänä elokuun lopussa Monark-mopedilla sen autiotalon pihaan, tiheän kasvillisuuden sekaan. He alkavat laittaa rempallaan olevaa taloa asuttavaan kuntoon, ja kotiutuminen voi alkaa. Kaarina odottaa vauvaa, ja Juha aloittaa heti maanantaina työt sahalla.

En aina jaksa hidasta kerrontaa, mutta kun ihastun johonkin kirjaan, osaan kyllä nauttia hitaudestakin. Tämä oli niitä hurmaavan hitaita tarinoita. Nautin siitä 50-luvun lopun arjen ja suomalaisen maaseudun kuvauksesta. Uppouduin siihen maailmaan aivan täysillä. Se oli tervetullutta vastapainoa kaikelle ihmiskaupalle, apartheidille ja vastaavalle, josta olin viime aikoina lukenut.

Nyt siis nautiskelin täysin siemauksin kaikista yksityiskohtaisistakin arjen kuvauksista, kuten miten aamulla piti tehdä tuli hellaan, jolla sitten keitettiin kahvit ja puuro, ja miten Kaarina teki eväsleipiä Juhalle. Kaikista eväsleipä- ja muista ruokakuvauksista tuli tosin nälkä! :) Vesi piti käydä vinttaamassa pihan kaivosta, ja pihan perällä oli puusee, josta löytyi wc-paperiksi vanha kellastunut Ilkka-lehti, kuinkas muuten.

Mutta on kirjassa juonikin - ja myös jännitystä! Kyläläiset käyttäytyvät nimittäin oudon salamyhkäisesti. He varoittelevat vanhasta riihestä, jossa heidän mukaansa kummittelee; sinne ei kuulemma saa missään tapauksessa mennä. Riiheltä näkyy joskus pimeässä valoa. Se selitetään edesmenneen isännän haamuksi, jolla jäi kuulemma työt kesken, kun kuoli sinne riiheen. Lähistöllä on myös osittain palanut talo, joka herättää Kaarinan ja Juhan uteliaisuuden aivan kuten riihikin, mutta siitäkään ei saa kysellä - tai jos kyselee, vastauksia ei välttämättä saa.

Lisäksi tapahtuu outoja asioita. Tuntuu kuin joku hiippailisi milloin Kaarinan ja Juhan kodissa, milloin missäkin. Joku, joka kaiken lisäksi haluaa heille pahaa - ja onnistuu tekemäänkin yhtä ja toista. Selvästi tämä joku haluaa myös pelotella.

Mistä tässä kaikessa oikein on kysymys? Mitä salaisuuksia kyläläiset kantavat sisällään? Vähitellen Kaarina ja Juha saavat jotain selville - ja tuleehan se lopullinen ratkaisukin ajallaan.

Minusta Riihi oli hurmaava sekoitus toisaalta leppoisaa ja kiireetöntä maalaiselämän ja nuorenparin arkirakkauden kuvausta, toisaalta pala palalta rakentuvaa jännityskertomusta. Mitään amerikkalaista actionia Toivolan romaani ei ole, mutta jos 60 vuoden takainen maalaiselämä, mukava järvipohjalainen murre ja sopiva annos jännitystä kuulostavat kiehtovalta yhdistelmältä, kannattaa lukea tämä kirja. Kyllä sitä jännitystä oli ainakin minun makuuni ihan sopivasti, ja juoni oli minusta hyvin rakennettu.

Kun Nordbooks oli minulle aivan uusi tuttavuus, tulin hakeneeksi sitä netistä, ja löysin erään bloggauksen, jossa todettiin, että Nordbooks julkaisee huonoja kirjoja. No, voihan olla näinkin, mutta ainakin tästä kirjasta ainakin minä tykkäsin ihan oikeasti! Olihan siellä muutama kielellinen virhe, mutta ei niitä niin paljoa ollut, että se minua olisi kovin pahasti häirinnyt.

Mitä murteeseen tulee, oli hauska bongailla sekä tuttuja että tuntemattomia murresanoja. Minullekin, muualta muuttaneelle, tutuksi tullutta puheenpartta oli vaikkapa tässä: "Oot sinä väkitukkonen, het sitte niin väkitukko ku olla voi." Lisäksi oli varmaan paljon nimenomaan evijärveläisiä murresanoja, koska täkäläinen miehenikään ei ollut kuullut niitä.

Ihastuin tähän teokseen het sitte niin paljon, että het varasin kirjastosta Armi Toivolan romaanin Kaivo, joka on Riihen itsenäinen, tänä vuonna ilmestynyt jatko-osa.

"Riihi ja sen ympäristö pysyivät pimeänä. Pienintäkään ylimääräistä valonhippua sieltä ei pilkahtanut kuun luoman lisäksi. Hän oli väsynyt. Väsymys saattoi tehdä tepposia, ehkä hän oli kuvitellut kaiken. Voisikohan tähdenlento näkyä maassa valonvälähdyksenä? Sitä pitäisi muistaa kysyä joltakin viisaammalta.
  Hän rentoutui, hengitti syvään. Maailma tuntui taas turvalliselta ja lempeältä. Vähän matkaa hän vielä jatkaisi. Riihi oli jo jäämässä taakse, kun hän aisti sen taas. Valo näkyi nyt hitusen pitempään, kolmisen sekuntia. Sitten pimeni.
  Enää hän ei epäillyt itseään. Valo oli todellinen ja tuli riihen suunnalta. 
  Hetken hän luuli kuulevansa ääniäkin, rapinaa ja suhinaa. Siinä ei mitään ihmeellistä ollut. Vanha riihi veti taatusti ainakin hiiriä ja rottia puoleensa, vaikka ne tuskin valoa saisivat aikaan. Oliko sisällä joku? Puimassa? Siihen aikaan vuorokaudesta?"


Nordbooks 2017
270 sivua

P. S. Yllätykseksi itsellenikin päädyin tänään kirjakuvia ottaessani ottamaan syksyn ensimmäiset ruskakuvat! Tähän on siis tultu. Syksy. En ollut ehtinyt huomata ruskaa missään aikaisemmin. Siihen liittyen vielä lisäys: kirja kertoo nimenomaan syksystä ja talvesta elokuusta helmikuulle - jos joku olisi kiinnostunut vuodenaikoihin liittyvästä lukemisesta.

11 kommenttia:

  1. Tästä kirjasta en ollut kuullutkaan ennen tätä sinun postausta, mutta kuulostaapa kiinnostavalta. Juuri sellaiselta tunnelmalliselta maalaiskirjalta jollaisista pidän. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että kiinnostuit! Itse olin kuullut tästä kirjasta joskus Instagramissa, ja se kuulosti kiinnostavalta. Tykkäsin tästä kuitenkin vielä enemmän kuin osasin odottaakaan!

      Poista
  2. Vaikuttaa mielenkiintoiselta, mutta taitaisi lukeminen olla vähän vaikeea, kun en tuotakaan murrelausetta väkitukkoisesta ymmärtänyt. Mitä siinä oikein sanotaan? Minä ja isäntä koimme seurustelumme ja avioliittomme alussa sen, että tuli ihan uusia sanoja, joita emme aina ymmärtäneet. Kun näin on jo meille kantasuomalaisille, kuinka vaikeaa onkaan, jos on muilta mailta lähtöisin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se murre niin vaikeaa ole, minäkin ymmärsin vieraat sanat asiayhteydestä. Nimittäin oli tässä paljon minullekin vieraita sanoja. Lisäksi vain keskustelut käydään murteella, muu teksti on enimmäkseen kirjakieltä. Se "väkitukko" tai "väkitukkoinen" on yksi hauskimpia murresanoja täällä ja tarkoittaa itsepäistä :)

      Poista
  3. Kiitos esittelystä. Nyt menen kotikuntani kirjaston nettisivuille ja varaan kirjan.
    Siunausta sunnuntaihisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, toivottavasti löydät kirjan sieltä! Siunausta sinunkin sunnuntaihisi!

      Poista
    2. Sain varatuksi kirjan ja saan sen ensi viikolla, koska se piti tilata kaukolainauksena. Mielenkiintoinen lukuhetki odotettavissa.

      Poista
    3. Kiva kun kirja löytyi. Toivon sinulle nautinnollisia lukuhetkiä sitten kun saat sen käsiisi!

      Poista
  4. Tämä vaikuttaa kiinnostavalta, kiitos vinkistä! :)

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta on otettu käyttöön roskapostikommenttien estämiseksi.