sunnuntai 21. heinäkuuta 2019

Zlata Filipovic: Zlatan päiväkirja - Nuoren tytön elämä Sarajevossa

Olen lukenut Zlatan päiväkirjan joskus kauan sitten. Viime viikolla löysin sen kirpputorilta ja päätin lukea uudestaan.

Zlata Filipovic ja hänen vanhempansa ovat syntyperäisiä sarajevolaisia ja muslimeja. Suvun esi-isiin kuuluu niin kroaatteja kuin serbejä, eikä Zlata halunnut julistautua minkään kansallisuuden edustajaksi. Tahtomattaan hän ja lukemattomat muut joutuivat kuitenkin poliitikkojen pelinappuloiksi ja kärsimään hirveästä Bosnian sodasta ja Sarajevon piirityksestä.

Kun Zlatan päiväkirja alkaa syksyllä 1991, hän on huoleton koulutyttö, joka palaa kesälomilta kouluun ja menee viidennelle luokalle. Joulukuussa hän täyttää yksitoista vuotta. Päiväkirjan alkuosa kuvaa, miten ihanan normaalia elämää hän sai vielä silloin elää. Oli kaverit, harrastukset, laskettelureissut Jahorinalle, viikonlopun vietot perheen tilalla Crnotinassa, syntymäpäiväjuhlat ja idolien fanittamiset. Zlata saattaa esimerkiksi syödä pizzaa ja katsoa amerikkalaista TOP 20 -listaa MTV:stä. Joskus hän luettelee tv:ssä näkemiään bändejä: Pet Shop Boys, Nirvana, Guns'n Roses, New Kids on the Block.

Koska päiväkirjan lukija tietää sodan lähestyvän, tuntuu surulliselta lukea siitä kaikesta elämänilosta, joka pian loppuisi. Huoli painaa kyllä perheen mieltä tuolloinkin, kun seurataan Dubrovnikissa riehuvaa sotaa ja pelätään siellä olevan Zlatan kummisedän puolesta. Sodan uhka leijuu Bosniankin yllä, ja Zlatan isäkin kutsutaan välillä reserviyksikköönsä poliisivoimissa.

Maalis-huhtikuussa 1992 kaikki kauheus sitten alkaa. Ensimmäisten rähinöiden jälkeen Zlatalle tulee mieleen, että kun kerran Anne Frankin päiväkirjan nimi oli Kitty, täytyyhän hänenkin päiväkirjallaan olla nimi. Niin päiväkirjasta tulee Mimmy.

Tutuiksi tulevat tykistötulet, sala-ampujat, pommit, pakenemiset pimeään kellariin, pelko, läheisten lähteminen pakolaisiksi, sähkö- ja vesikatkot, kylmä, nälkä - ja kuolema. Luonnollisesti myös Zlatan ja hänen perheensä tuttuja kuolee. Tuntemattomien kuolema on järkyttävää sekin. Aivan sodan alussa Zlata kirjoittaa:

"Eilen parlamentin eteen kokoontuneet ihmiset yrittivät mennä rauhanomaisesti Miljaskajoen yli Vrbanjan sillan kautta. Heitä ammuttiin. Kuka ampui, kuinka ja - miksi? Eräs tyttö, dubrovnikilainen lääketieteen opiskelija, KUOLI. Hänen verensä valui sillalle. Viime hetkellä hän oli sanonut pelkästään: 'Ollaanko me todella Sarajevossa?' Se on HIRVEÄÄ, HIRVEÄÄ, HIRVEÄÄ!"

Sarajevossa sota ei ollut jossain kaukana rintamalla, vaan siellä missä siviilit olivat. Viattomat ihmiset, jopa lapset, joutuivat näkemään ja kokemaan hirveitä asioita. On järkyttävää, mitä kaikkea jo yksitoistavuotias Zlata joutui kokemaan. Hän toistaa monesti, ettei hän ymmärrä mitään politiikasta, mutta sen hän tietää, että tyhmää se on.

Zlata kirjoittaakin viisaasti marraskuussa 1992, siis vähän alle 12-vuotiaana:

"Minun kaverieni, meidän ystäviemme, meidän suvun piirissä on serbejä, kroaatteja ja muslimeja. Se on hyvin sekalainen joukko, enkä minä ole koskaan tiennyt kuka oli serbi, kuka kroaatti, kuka muslimi. Nyt on politiikka pistänyt nenänsä siihen. Se on kirjoittanut S:n serbien, M:n muslimien, K:n kroaattien kohdalle. Se haluaa erottaa ne. Ja kirjoittaessaan nämä kirjaimet se on valinnut kaikkein pahimman, kaikkein mustimman kynän. Sodan kynän joka osaa kirjoittaa vain kuolemaa ja kurjuutta.
  Miksi politiikka tekee meidät onnettomiksi, miksi se haluaa erottaa meidät, kun me tiedämme ihan itsekin kuka on hyvä ja kuka ei? Hyvien kanssa me seurustellaan, pahojen ei. Hyvien joukossa on serbejä, kroaatteja ja muslimeja. Ja pahojen keskuudessa kaikkia on yhtä paljon. Hyvä on, minä en ymmärrä mitään, on totta että minä olen 'pieni' ja että politiikka on 'isojen ihmisten' juttu. Mutta silti minusta tuntuu, että 'pienet' hoitaisivat politiikan paremmin. Me emme ainakaan olisi valinneet sotaa."

Kysyisivätpä poliitikot joskus lapsiltakin...

Päiväkirja on todella koskettava. Se sisältää myös pieniä ilon hetkiä - esimerkiksi syntymäpäiviä vietettiin kyllä sodan aikanakin, jos vain mahdollista. Monesti kun tulitus vähän taukosi, alettiin toivoa rauhaa - mutta turhaan. Kun päiväkirja lopulta päättyy lokakuussa 1993, sota jää edelleen riehumaan - ja se riehuu vielä pitkään. Kirjan kansilehdellä lukeekin, että kaksi markkaa kirjan tuotosta luovutetaan Punaiselle Ristille, joka avustaa kahta miljoonaa ihmistä entisessä Jugoslaviassa.

Kirjassa on myös kaksi kuvaliitettä, joista näkee Zlatan arkea sodan ajalta sekä alkuperäisen päiväkirjan sivuja, joita Zlata on monesti koristellut erilaisilla kuvilla.

Zlatan päiväkirja julkaistiin ensimmäisen kerran jo tämän tarinan vielä jatkuessa. Zlata oli iloinen siitä, mutta hänestä oli pelottavaa kuulla, miten häntä verrattiin Anne Frankiin. Hän pelkäsi, että hänellekin kävisi kuin Annelle, joka kuoli.

'Lukiessani mietinkin, miten Zlatalle mahtoi käydä. Ilokseni löysin Wikipediasta tiedon, että hän pääsi vanhempineen pakenemaan Pariisiin vielä vuoden 1993 lopulla. Myöhemmin Zlata muutti Dubliniin ja opiskeli Oxfordin yliopistossa (Wikipedian mukaan).

WSOY 1994
Lukemani painos Suuri Suomalainen Kirjakerho Oy
191 sivua
Ranskankielinen laitos: Le journal de Zlata
Ranskasta suomentanut Matti Brotherus

6 kommenttia:

  1. Tämän minäkin haluan lukea, kiitos vinkistä. On varmasti koskettava kirja ja vielä todellisuuteen pohjautuva. Kuvaliitteet ovat aina hieno lisä kirjoissa. Mukavaa sunnuntain jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Suosittelen kyllä tätä kirjaa. Lapsen näkökulma tekee kirjan erityisen koskettavaksi. Kuvaliitteistä minäkin pidän. Mukavaa sunnuntain jatkoa sinullekin!

      Poista
  2. Vaikuttaa todella hyvälle kirjalle. Kiitos vinkistä!
    Hyvää sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä todella hyvä kirja, kannattaa lukea! Aurinkoista uutta viikkoa sinulle!

      Poista
  3. Olen lukenut tämän päiväkirjan ja se löytyy joko minun kirjoista tai luultavammin tyttöni kirjoista.
    Sota on kamalaa ja liian monessa maassa soditaan tänäkin päivänä. Pelkään, että Iranissa alkaa sota lähiaikoina ja myös Georgiassa.

    Jugoslavian hajoaminen ja eri etnisten ryhmien sota oli järkyttävä toisinto Hitlerin vallasta, jolle onneksi kaikki maat ymmärsivät tehdä lopun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sota on hirveän surullinen ja traaginen asia. Kunpa Iran ja Georgia voisivat välttyä sodalta. Nyt kun noista entisen Jugoslavian alueen sodista on jo aikaa, tuntuu järkyttävältä ajatella, että sota on ollut omanakin elinaikana niin lähellä.

      No, onhan nytkin ollut myös Ukraina aika lähellä. Juuri vasta luin, että siellä on vieläkin jossain päin sota, vaikka osassa maata eletäänkin ihan rauhassa. Jotenkin en ollut tajunnut, että se sota jatkuu vieläkin...

      Poista