Harri Virtanen: Trauma ja rakkaus - eli kuinka selviytyä mahdottomasta

Kun kuulin ensimmäisen kerran tämän tänä keväänä ilmestyneen kirjan nimen, luulin, että se käsittelee trauman vaikutuksia parisuhteeseen, enkä kokenut sellaista aihetta itselleni kiinnostavaksi. Olisin halunnut lukea traumoista ihan yleisellä tasolla. No, onneksi sain sitten tietää, että Trauma ja rakkaus on sittenkin traumakirja, ei parisuhdekirja.

Harri Virtanen kertoo kirjansa nimen tulevan siitä, että kun trauma on syntynyt ihmissuhteissa, se voi myös parantua ihmissuhteen - hyvän pari- tai terapiasuhteen - kautta. Näitä suhteita ja rakkautta käsitellään kirjan loppupuolella luvuissa Naimisissa trauman kanssa, Trauma ja rakkaus, Trauma ja terapia sekä Kolme askelta Traumasta rakkauteen.

Kirja kuvaa trauman syntyä ja sen vaikutusta traumaselviytyjän elämään. Traumaselviytyjällä (engl. trauma survivor) tarkoitetaan ihmistä, joka on selviytynyt hengissä traumaattisesta tapahtumasta tai olosuhteista. Hän on elossa, mutta ei ole välttämättä käsitellyt traumaansa, vaan sen jälkiseuraukset vaikeuttavat hänen elämäänsä, Harri Virtanen kertoo.

"Monet terapeutit ovat huomanneet, että jotkut terapia-asiakkaat eivät hyvän alun jälkeen kehity. He jumiutuvat paikoilleen ja palaavat entisiin vahingollisiin toimintamalleihin. Heillä saattaa olla rikas mielikuvitusmaailma ja sisäinen elämä. Ulkoisesti he eivät kuitenkaan saavuta tavoitteitaan eivätkä edes vähäistä onnellisuutta. Toiset taas ovat ulkoisesti menestyneitä, mutta sisäisesti he kokevat olevansa tyhjiä. He eivät tavoita tunteitaan, tai tunteet purskahtelevat esiin voimakkaina ja hallitsemattomina. Joillakin on demoninen, tuhoava sisäinen maailma. Kaikille näille tapauksille on yhteistä haluttomuus muuttua. Jossakin vaiheessa terapiaa he palaavat vanhaan, turvalliseen kärsimykseensä.... He ovat usein trauma-asiakkaita."

Kirjassa kerrotaan, millaiset yksittäiset tilanteet tai jatkuvat olosuhteet voivat traumatisoida ihmisen. Virtanen kuvaa osuvasti traumatisoituneen ihmisen ajatusmaailmaa ja toimintatapoja, sitä miten tällainen ihminen helposti sabotoi ihmissuhteitaan, uraansa ja elämäänsä, toistaa tuhoavia käyttäymismalleja.

Kiinnostavinta antia itselleni oli kuvaus arkkityyppisestä puolustusmekanismista, jonka kolme keinoa ovat fantasia, riippuvuus ja masennus.

"Uhri vieraantuu todellisuudesta dissosiaation, masennuksen, riippuvuuden, fantasian tai eristäytymisen avulla. --- (Arkkityyppisen defenssin) tehtävä on pitää ihminen irti inhimillisistä suhteista, jotka voisivat haavoittaa häntä uudelleen. Ne estävät ihmistä astumasta maailmaan ja suhteeseen, ettei kaikki se kamala voisi tapahtua uudestaan."

Fantasiaa, riippuvuutta ja masennusta käsitellään sitten yksitellen tarkemmin. Itsekin traumataustaisena voin vain todeta, etten tiedä, olenko koskaan lukenut kirjaa, jossa olisi näin tarkkaan syväluodattu omaa sielunmaisemaani. Vihdoin ymmärsin, mistä monissa omissa kokemuksissani on ollut kysymys! Tuli tunne kuin joku olisi todella "nähnyt" minut ensimmäisen kerran! Joten suosittelen kyllä lämpimästi tätä kirjaa traumatisoituneille ihmisille ja muille aiheesta kiinnostuneille.

Kirjan kirjoittaja, terapeutti Harri Virtanen on itsekin traumataustainen, joten siksikin hän tietää ja ymmärtää, mistä kirjoittaa. Hän kertoo kirjassa myös omasta taustastaan ja kokemuksistaan.

Luonnollisesti kirjassa puhutaan myös postraumaattisesta stressireaktiosta, epävakaasta persoonallisuushäiriöstä ja dissisiaatiohäiriöstä. Niissähän on traumataustaa mukana. Epävakaudessakin "usein" (eli ilmeisesti ei kuitenkaan aina?). Myös narsismin toisesta, vähemmän tunnetusta muodosta Virtanen kirjoittaa. Siinä ihminen käpertyy itsekeskeisesti omaan kärsimyksensä ympärille, jää rypemään itsesäälissä, uhriutuu ja katkeroituu.

Itse en henkilökohtaisesti ollut kovin kiinnostunut Freudin ja Jungin näkemyksistä tai kreikkalaisen mytologian hahmojen ja Grimmin satujen henkilöiden "psykoanalysoinnista", joita kirjassa myös viljellään. Mutta jos ja kun joku muu on kiinnostunut, niin tällaisiakin Trauma ja rakkaus siis tarjoaa.

Muuten kyllä antoisa lukuelämys ja matka mielen syvyyksiin. Vahva suositus!

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2019
160 sivua
Kansi: Timo Numminen

Jane Harper: Kuiva kausi

Hartaasti odottamani australialainen dekkari, Jane Harperin Kuiva kausi, on nyt ilmestynyt suomeksi ja luettu. Se aloittaa Aaron Falk -sarjan, joten lisää herkkua on luvassa Australian ja dekkarien ystäville. Eiköhän näitä suomenneta jatkossakin? Alku oli ainakin lupaava. Uskon, että suomalaiset lukijat ottavat tämän sarjan omakseen.

Kiewarran pikkukaupunki Australiassa, viiden tunnin ajomatkan päässä Melbournesta, kärsii jo toista vuotta kestäneestä kuivuudesta, ja kaikkien pinna on kireällä. Onhan maaseudulla monen elinkeino kiinni sateista, joita ei tule.

Olisin muuten utelias tietämään, onko Kiewarra todellinen vai kuvitteellinen paikkakunta, mutta olin liian laiska tekemään kovin perusteellista salapoliisintyötä siihen liittyen...

Kaikkien toimeentulohuolien ja pienen, sisäänpäinlämpiävän yhteisön ihmissuhdeongelmien keskellä tapahtuu sitten varsinainen räjähdys, kun Luke ja Karen Hadler sekä heidän pieni poikansa Billy löydetään kuoliaaksi ammuttuina. Jostain syystä yksivuotias Charlotte on jätetty ampumatta, ja hänet löydetään yksin itkemästä.

Kaikki viittaa siihen, että Luke Hadler, tilallinen itsekin, on ensin ampunut Karenin ja Billyn ja lopuksi itsensä. Arvellaan, että talousvaikeuksien aiheuttama epätoivo voisi ehkä olla syynä. Mutta onko kaikki niin yksinkertaista?

Luken lapsuudenystävä, talousrikoksia tutkiva poliisi Aaron Falk, tulee vastahakoisesti Melbournesta Kiewarraan osallistuakseen hautajaisiin. Hän on joutunut lähtemään Kiewarrasta vuosia sitten ajojahdin uhrina, kun hänen ystävänsä Ellie löydettiin joesta hukkuneena. Tapaus vaikutti kyllä itsemurhalta, mutta erään pienen yksityiskohdan takia alettiin epäillä jotain muuta, ja sattuneista syistä Aaron sai leiman otsaansa.

Tästä syystä Aaron ei todellakaan aio jäädä Kiewarraan yhtään pitemmäksi aikaa, mutta Luken vanhemmat saavat suostuteltua hänet jäämään tutkimaan perheen kuolemaa. Onko tekijä muka todella Luke? Toisaalta Luken syyllisyys vaikuttaa kyllä melko selvältä. Entä liittyykö vuosien takainen Ellien kuolema tähän jotenkin?

Kuiva kausi on alusta loppuun asti koukuttavaa ja mukaansatempaavaa luettavaa. Päästyäni loppuun olin itsekin melkein hengästyksissäni Kiewarran helteistä ja kuumina käyvistä tunteista. Jane Harper tarjoili jännitystä oikein mukavasti. Lisäksi hänen teoksensa on kerrassaan nautinnollinen Australian-matka!

"Etsintä- ja pelastusjoukot seisoivat rivissä pensaikon rajalla kirkkaan oransseissa liiveissään. Tuuli sai eukalyptuspuiden oksat kuiskailemaan ja kahisemaan heidän päidensä yläpuolella. Puuskissa pöllyävä hiekka ja roskat pakottivat heidät siristämään ja suojaamaan silmiään. Joukkojen selän takana Kiewarran matalat rakennukset näyttivät utuisilta kuumana väreilevässä ilmassa.
  Falk asettui omalle paikalleen ketjuun. Keskipäivän helle oli jo saanut paidan hiostumaan huomioliivin alla. Vieressä seisova Raco näytti synkältä.
  'Radiopuhelimet päälle, hyvät naiset ja herrat', etsinnän johtaja kuulutti megafonillaan. 'Täällä liikkuu tiikerikäärmeitä, joten varokaa, mihin astutte.'"

Vanhana dekkarien lukijana ehdin toki lukiessani epäillä kaikkea ja kaikkia, mutta kyllä Harper silti säilytti jännityksen loppuun asti ja onnistui yllättämäänkin. Varma ei voinut olla mistään ennen kuin arvoitukset lopulta saivat ratkaisunsa.

Myös pikkupaikkakunnan ahdistavaa ilmapiiriä Harper kuvaa todella osuvasti.

Lupaavan alun jälkeen jään siis innolla odottamaan seuraavia Aaron Falk -dekkareita!

Tammi 2019
381 sivua
Alkuteos The Dry (2016)
Suomentanut Mari Hallivuori

Kirjasta bloganneet myös Mummo matkalla, Leena Lumi ja Kirsin kirjanurkka .

Jarkko Vehniäinen & Marja Lappalainen: Kamala luonto: Sunnuntailounas

Tervetuloa lounaalle ravintola Ketun Koloon! Se ei olekaan mikä tahansa ruokala, vaan hieno paikka, koska kärpällä ja ilveksellä on sinne oikein pöytävaraus, ja kettu ottaa heidät vastaan arvokkaasti kumarrellen, kuten jo kirjan kansikuvasta näkyy. Aluksi pöytään tulee "keittiön tervehdyksenä lintuemon oksennusta leskenlehdellä", ja siitä ruokalista vain jatkuu muilla vastaavilla mitä mielikuvituksellisimmilla ruokalajeilla. Niin kuin hienossa ravintolassa kuuluu ollakin.

Tervetuloa Kamalan luonnon Sunnuntailounaalle siis! Tämä muutama viikko sitten ilmestynyt albumi tarjoilee lukijoiden iloksi sunnuntaistrippejä, joita ei ole aiemmin julkaistu albumimuodossa.

Vaikka eilen heräsin vahingossa jo kukonlaulun aikaan, niin mikäs oli ollessa, kun sai syödä varhaisaamupalaksi pääsiäissuklaita ja lukea näitä Jarkko Vehniäisen ja Marja Lappalaisen huikeita älynväläyksiä. Ainoa ongelma oli, että piti yrittää nauraa melko äänettömästi, koska mieheni nukkui vielä...

Joissain stripeissä vieraillaan tosiaan ketun ravintolassa, jossa palvelu joskus pelaa ja joskus ei. Mutta myös paljon muuta hauskaa Sunnuntailounas sisältää. Eläimet pohtivat tuttuun tapaan elämää, onnea ja epäonnea. Ilveksellä välähtää muun muassa, että kun kerran epämiellyttävien tunteiden kieltäminen vahvistaa niitä, niin: "Hetkinen! Entäs jos kiellänkin mukavat tunteeni, niin vahvistuvatko nekin silloin?" Yhdessä kärpän kanssa se sitten päättää, ettei aio myöntää mieluisia tunteitaan enää koskaan. "Voi pojat meistä tulee onnellisia!" ne toteavat.

Ketulla puolestaan tuntuu menevän aina lujaa, ja kolhujakin sellaisesta kohelluksesta välillä saa, mutta se ei lannistu koskaan. Ikuinen optimisti.

Tavalliseen tapaan ilves, kärppä ja kettu vuoroin ihastuttavat, vuoroin vihastuttavat toisiaan. Ystävän suusta voi joskus kuulla ärsyttäviä totuuksia. Ilves pohtii pysyviä ja tilapäisiä murheitaan, joista tilapäinen on kuulemma se, ettei sillä ole naarasta. Kärppä kuitenkin pudottaa sen maan pinnalle: "Kyllä tuokin sinun tapauksessasi on pysyvä murhe." Tästä ilves ei ymmärrettävästi ilahdu.

Muutamassa stripissä jänis pitää toisille jäniksille luentoja milloin vastoinkäymisistä, milloin mielekkäästä elämästä. Yleisö ei vain aina ihan tajua tai hyväksy luennoitsijan näkemyksiä.

Tämän kaiken ja paljon muuta mehukasta tarjoilee siis Kamalan luonnon Sunnuntailounas. Lue ja ihastu!

Kustannusyhtiö Otava 2019
80 sivua

You-jeong Jeong: Piruparka

Kiinnostuin tästä kevään uutuuskirjasta kahdesta syystä: se on eteläkorealainen ja lisäksi psykologinen trilleri. No, olihan se kyllä pääsiäislukemistoksi lievästi rankanpuoleinen! Vaikka pidänkin dekkareista ja trillereistä, joskus nekin voivat liikkua jo siinä rajoilla, että haluaako tätä lukea. Piruparka oli paikoitellen juuri sellainen.

Siksi jos et halua lukea kovin kammottavaa juttua, en suosittele sinulle tätä kirjaa, mutta jos olet kovaksikeitetty psykotrillerien ystävä, niin tämä on sinun kirjasi. Onha tämä nimittäin kyllä alusta loppuun asti todella koukuttava, minkä takia minäkään en pystynyt lopettamaan lukemista, vaikka jossain kohtaa sitäkin harkitsin. Lisäksi se on loistava ja taitavasti kirjoitettu kuvaus ihmismielen pimeydestä, mihin jo takakansi viittaa. Ihmismielen pimeyshän on kyllä kiehtova aihe: millaista on tietyllä tavalla häiriintyneen ihmisen pään sisällä, miten hän näkee maailman, miksi hän toimii niin kuin toimii?

25-vuotias opiskelija Yu-jin asuu yhdessä äitinsä ja tämän adoptoiman ikäkaverinsa Hae-jinin kanssa (joka on jäänyt lapsena orvoksi ja menettänyt myöhemmin myös hänestä huolehtineen isoisänsä). Eräänä aamuna Yu-jin herää huoneessaan keskeltä verilammikkoa eikä muista edellisen yön tapahtumista mitään. Kun hän menee alakertaan, siellä makaa hänen äitinsä raa'asti murhattuna.

"Huolellisesti, näppäin näppäimeltä valitsin hätänumeron. Kävin läpi mielessäni, mitä sanoisin. Sitten nostin päätäni ja jähmetyin paikoilleni. Parvekkeen lasiovissa näkyi sama mies, jonka olin huomannut sängystä noustuani - kauttaaltaan punainen mies. Linja hälytti. Vilkaisin taas äitiäni. Yhtäkkiä tajusin, mitä poliisit näkisivät asuntoon tullessaan. Verilammikossa makaavan kuolleen naisen, jonka kurkku oli viilletty auki, ja vainajan viressä hänen oma poikansa, sekavana ja verisenä.
  'Incheonin poliisilatoksella. Miten voi auttaa - '
  Katkaisin puhelun. Mitä oikein kertoisin heille? Että kun heräsin, äiti oli kuollut. Että surmaaja oli ilmeisesti murtomies. Että jostain syystä verta oli kaikkialla minun huoneessani ja olin itse veren peitossa. Mutta uskottehan minua kun vakuutan, etten ole syyllinen? Uskoisivatko he? Ääni päässäni sanoi: Yhtä hyvin voisit väittää, että hän viilsi kurkkunsa auki itse."

Yu-jin on ihmeissään ja alkaa selvittää, mitä kummaa oikein on tapahtunut. Hae-jin ei ole vielä tullut kotiin, joten Yu-jinillä on aikaa tehdä tutkimuksiaan ja yrittää palauttaa muistiaan. Mitä viime yönä oikein tapahtui ja kuka tämän kaiken takana oli?

Vaikka Yu-jin on jo 25-vuotias, hänen äitinsä vahtii häntä oudon pakkomielteisesti. Hänen äitisuhteensa on ahdistava ja tukahduttava. Yu-jinin pitää esimerkiksi tulla kotiin jo yhdeksältä illalla, vaikka Hae-jin saa olla ulkona myöhempään. Äiti on jotenkin täysin takertunut tähän biologiseen poikaansa sen jälkeen, kun Yu-jinin isä ja isoveli kuolivat vuosia sitten. Tästä syystä Yu-jin hakee edes jotain vapautta ja omaa tilaa livahtamalla öisin salaa ulos lenkkeilemään.

Juuri tuonakin yönä Yu-jin oli ollut salaisella lenkillään ja muistaa vain saaneensa kohtauksen siellä ollessaan. Äiti ja psykiatritäti syöttävät hänelle jotain lääkettä, ja jos hän jättää sen ottamatta - kuten tekee ajoittain - hänelle saattaa tulla kohtaus, jossa hän kouristelee ja näkee harhoja. Tuollaisen kohtauksen jäljiltä hän ei sitten muista, mitä tapahtui sinä yönä, kun hän oli ulkona ja äiti kuoli.

Yu-jin löytää äitinsä päiväkirjan, josta alkaa paljastua outoja, salattuja asioita. Vähitellen totuus alkaa valjeta. Mutta mikä on totta ja mikä valetta? Kuka on terve ja kuka sairas tässä kieroutuneessa tarinassa?

Piruparka osoittautuu kerrassaan upeaksi ja tyrmääväksi kuvaukseksi siitä takakannen mainitsemasta sairaasta, pimeästä mielestä. Mutta millä tavalla, sen saat selvittää itse, jos päätät lukea tämän kirjan. Herkimmille lukijoille en kuitenkaan tätä suosittele!

Sekin kertonee kirjasta jotain, että vaikka siinä on todella pitkät luvut, vain neljä lukua koko kirjassa, mikä yleensä rasittaisi minua, niin nyt vain ahmin tarinaa eteenpäin niin, etten ehtinyt juuri huomata lukujen pituutta. Varoitan siis, että jos alat lukea, et välttämättä pysty enää lopettamaan!

Like Kustannus Oy 2019
342 sivua
Alkuteos: Jong-ui Giwon
Suomennos englanninkielisestä käännöksestä The Good Son
Suomentanut Kirsi Luoma

Kirjasta ovat bloganneet ainakin Kirjanmerkkinä lentolippu ja Kirjarouvan elämää.

Asko Matikka: Matkalla paranemiseen

Kansanlähetyksen pastori Asko Matikka on tehnyt paljon sielunhoitotyötä ja itsekin käsitellyt omia sisäisiä haavojaan. Tässä kirjassa hän jakaa tietoa ja ajatuksia menneisyyden kokemusten aiheuttamista tunne-elämän vammoista ja niistä toipumisesta. Toipuminen on mahdollista, vaikka eihän täällä kukaan täysin ehjäksi pääse tulemaan. Kuitenkin Jumala tahtoo ja voi hoitaa ja parantaa meitä sisäisesti.

"Menneisyytemme onkin ollut vain tulevaisuutemme rakennustelineet, ei koko elämämme. Vaikka olemme tunnevammaisia, se ei ole koko identiteettimme. Menneisyytemme on ollut se kotelo, josta perhosen on täytynyt taistella tiensä ulos ja vapauteen. Ilman tuota kipua ja taistelua perhosen lihakset ja siivet eivät olisi kehittyneet lentokykyisiksi."

Kirjan näkökulma on syvästi kristillinen. Se edustaa sellaista tervettä kristillisyyttä, jossa ihminen saa olla ihminen, pieni ja heikko, ja Jumala hoitaa Jumalan hommat. Me saamme olla inhimillisiä ja nauttia monista hyvistä Jumalan luomista asioista tässä elämässä. Ahdas kristillisyys kieltää helposti ihmisyyden: elämän pitäisi olla vain hengellistä eikä siinä saisi olla mitään maallista. Esimerkiksi kulttuurista ei saisi nauttia. Mutta terve kristillisyys vapauttaa ihmisen nauttimaan taiteesta, urheilusta ja monesta muusta maanpäällisestä asiasta. Muun muassa tätä aihetta Matikka käsittelee kirjan alkupuolella.

Matkalla paranemiseen kertoo siitä, miten tunteet, kielteisetkin, pitää pystyä tuntemaan ja käsittelemään. Niin viha kuin suru ja muutkin vastaavat tunteet. Jos ne patoutuvat ihmisen sisään, se sairastuttaa helposti fyysisesti. Kirjassa taidettiin mainita joku prosenttilukukin, miten suuri osa fyysisistä sairauksista saattaa olla psykosomaattisia. Iso luku se oli.

Yksi tärkeä aihe kirjassa on syyllisyys. On tervettä tuntea syyllisyyttä, jos on tehnyt väärin; tosin ei siihenkään syyllisyyteen tarvitse jäädä loppuelämäkseen rypemään. Jumalan armo ja anteeksiantamus vapauttavat elämään ilman syyllisyyden painolasteja.

Sairas, neuroottinen syyllisyys on sitten asia erikseen. Siihen liittyen kirjassa on vapauttavia ajatuksia. Muutenkin tämä on todella vapauttava kirja; Matikka kirjoittaa Jumalan armosta ja isällisestä rakkaudesta niin hoitavasti, että aivan tällainen vanha pettynyt pessimistikin saattaa vahingossa "tulla uudestaan uskoon"! Tässä yksi lempikohdistani:

"Ennen kaikkea haluan korostaa tätä: Kristus on kantanut omassa ruumiissaan ristille kaiken syyllisyyden, niin terveen kuin sairaankin syyllisyyden! Hän kuoli meidän puolestamme ristillä sovittaakseen meidän todellisen syyllisyytemme. Hän maksoi meidän syntivelkamme. Mutta on tärkeä huomata, että ennen kuolemaansa Hän huusi Golgatalla: 'Se on täytetty!' Sinun tähtesi, Sinun puolestasi, Sinua varten. Jeesus suoritti kaiken sinun hyväksesi, sinun puolestasi, sinua varten. Hän eli sen täydellisen elämän, jota sinä yrität tavoitella suorituksillasi Jumalan edessä. Jumalasuhteessa kaikki sinun suorituksesi, joilla yrität vakuuttua Jumalan rakkaudesta ja hyväksynnästä, ovat turhia. Olet 2 000 vuotta myöhässä! Rentoudu! Saat juuri nyt ottaa vastaan Jumalan hyväksynnän Jeesuksen täydellisen ansion perusteella."

Ei Matikan kirja toki pelkkää jumalasuhdetta käsittele, vaan meidän ihmissuhteitamme ja niissä syntyneitä tunne-elämän kipuja. Kirjan äärellä voi pohtia muun muassa omaa isä- ja äitisuhdettaan.

Yksi kirjan teemoista on liiallinen kiltteys, ihmisten miellyttämisen tarve niin että oma minä unohtuu. Ei uskalla olla oma itsensä, kertoa omia mielipiteitään, käyttää omaa tahtoaan. Tämä on monille tuttua.

Anteeksisaamista ja -antamista Matikka myös käsittelee.

Kirjan lopussa on vielä kaksi lukua sielunhoidollisesta rukousryhmästä sekä liitteitä, joissa on muun muassa kirjallisuusluettelo (1980-90 -luvuilla ilmestyneitä kirjoja) ja luettelo joistain hoitavista raamatunkohdista.

Jos kristillinen sielunhoitokirjallisuus kiinnostaa, vahva suositus tälle kirjalle! Ainakin itselleni se oli hyvin hoitava lukuelämys.

Uusi Tie 1997
156 sivua
Kansi: Terttu Hauhia
Etukannen kuva: Kuvapörssi
Takakannen kuvat: Tapani Romppainen

Arto Juurakko: Me täs

Surullista kyllä kirjakauppa toisensa jälkeen joutuu nykyään lopettamaan toimintansa. Nyt myös Herättäjän Kirjakauppa Lapualla on siinä tilanteessa, mutta vielä ehdin ostaa loppuunmyynnistä ainakin tämän yhden runokirjan. Kirjakuvakin on otettu samalla reissulla lapualaisessa kahvilassa.

Hieno runokirja tämä onkin - ja lisäksi vielä hyvin pohjalainen sellainen. Jos kysymyksessä ovat rakkausrunot, joita kirjoittaa mies, ja hän vielä käyttää eteläpohjalaista murretta, on se aika vastustamaton yhdistelmä. Ainakin tällaisen eteläpohjalaisen naislukijan näkökulmasta.

Itse en ollut aikaisemmin lukenut Arto Juurakon runoja, mutta tästä (hänen kymmenennestä kokoelmastaan) on hyvä lähteä liikkeelle. Juurakon runot ovat sydänlämpöisiä ja monesti humoristisen oivaltavia hyvän mielen runoja. Oman värinsä niihin tuo murre, kuten runossa Ääriliike, josta tässä vähän alkua:

"Ääriliikkehistä eherottomin
on rakastunehien liike:
Nei näje ku toisensa,
vaikka mihkä vahtaasivat.

Ääriliikkehistä talourellisin
on rakastunehien liike:
Nei kuluta kengänpohojia,
ku ne omis ilimakehisnänsä
          liitelöö."

Mutta on näissä runoissa paljon muutakin kuin murretta. On myös hyvin nasevia oivalluksia rakkaudesta ja parisuhteesta. Hauska ja osuva on seuraava lyhyt runo, Mopiiliyhteys:

"Sinoot niinku
älypuhelin: 
sua ku hipalootten,
saan yhteyren
maalimankaikkeutehen."

Tässä runossa älypuhelimineen eteläpohjalainen rakkaus ja 2000-luku kohtaavat.

Juurakon runoissa on myös paljon maanläheistä arkirakkautta: kun esimerkiksi mustikka putoaa matolle ja puoliso (runon minäkertoja) astuu vahingossa sen päälle, "sun miälestä / on vaan söpyä, / ku oon vanahemmiten / tullu vähä kömpelömmäksi."

Monissa runoissa näkyy pilke kirjoittajan silmäkulmassa, se jo edellä mainittu huumori, mutta on kirjan lopussa myös muutamia runoja rakkaan kuolemasta ja surusta.

Arto Juurakko on kaikin puolin tutustumisen arvoinen runoilija, jos lämminhenkiset, murteella kirjoitetut rakkausrunot kolahtavat. Sen verran selvitin netistä, että hän on ilmeisesti syntyisin Alavudelta.

Tmi Sananjuuri 2017
94 sivua
Taitto ja kuvat: Kirsi Maria Jalasti                                                                         

Kati Hankkila (toim.): Epävakaudesta elämään - Kokemusasiantuntijat ja ammattilaiset kertovat

Tällä kertaa vaihteeksi mielenterveysaiheesta. Nykyään mielen sairauksista puhutaan onneksi jo hiukan avoimemmin kuin ennen, ja aiheesta ilmestyy kirjojakin, joissa eri diagnooseja saaneet kertovat omasta sairaudestaan.

Tässä kirjassa useat kokemusasiantuntijat - eli epävakaan persoonallisuushäiriön diagnoosin saaneet - kertovat oman tarinansa; tosin taisipa joukossa olla joku sellainenkin, joka ei ollut aivan diagnoosia saanut, mutta tunnistaa kyllä itsessään monia epävakauden piirteitä.

Heidän lisäkseen äänessä ovat myös useat ammattilaiset. Kirjan toimittanut Kati Hankkila on kuntoutuksen ohjaaja; hänen lisäkseen mukana on psykiatri, psykiatrinen sairaanhoitaja, psykologi, osastonhoitaja ja sosiaalityöntekijä. Laiskuuksissani en jaksa luetella heidän kaikkien nimiään.

Epävakaa persoonallisuus -diagnoosista kertominen ja siihen liittyvä oman elämäntarinansa jakaminen ei ole helppoa, minkä voi päätellä siitäkin, että kokemusasiantuntijoista vain yksi esiintyy omalla nimellään. Muut seitsemän käyttävät nimimerkkiä.

Kirjasta käy ilmi, että on laskettu olevan 151 erilaista tapaa olla epävakaa persoonallisuus - eli diagnoosin edellyttämät viisi kriteeriä yhdeksästä on mahdollista täyttää niin monella eri tavalla. Eräs ammattiauttaja toteaakin omassa puheenvuorossaan, ettei ole koskaan tavannut kahta samanlaista epävakaata. "Kahdella epävakaalla ei tarvitse olla kuin yksi yhteinen diagnoosikriteeri", kirjoittaa psykologi, psykoterapeutti Jyrki Saarioja. Siksi jos tunnet jonkun epävakaan, et voi leimata kaikkia muita epävakaita samanlaisiksi. Lisäksi iän myötä epävakaus saattaa monilla tasoittua.

Asiantuntijoiden tekstit kirjassa ovat luonnollisesti hyvin asiapitoisia ja käsittelevät muun muassa diagnoosia, päihdepsykiatriaa, sukupolvien ketjun katkaisemista ja kokemuksia epävakaista potilaista.

Mieleenpainuvampia ja mielenkiintoisempia tällaisen tosielämästä kiinnostuneen lukijan näkökulmasta katsoen ovat kokemusasiantuntijoiden omat kuvaukset elämästään ja sairaudestaan. Heidän kirjoituksissaan näkyy juuri tuo jo edellä mainittu tosiasia, että jokainen on epävakaa omalla tavallaan. Jokaisella on myös aivan oma ainutlaatuinen elämäntarinansa ja oma persoonallinen tapansa kertoa se.

Melko suurella osalla epävakaista on taustalla seksuaalista hyväksikäyttöä, mutta on myös muita traumoja, joita voivat olla koulukiusaaminen, vanhemman vaikea psyykkinen tai fyysinen sairaus, läheisen kuolema tai itsemurha.

Kokemusasiantuntijoiden tarinat ovatkin rankkoja: Lapsuusmuistoissa on hyväksikäyttöä, väkivaltaa ja alkoholismia, vanhemmat ovat voineet olla arvaamattomia tai pelottavia. Isä tai äiti on voinut suhtautua lapseensa hyvin negatiivisesti ja mitätöiden. Eräs kertoi toivoneensa lapsesta asti, että hänen vanhempansa eroaisivat ja että hän sitten saisi tilalle kivat vanhemmat.

Kaoottisen, ahdistavan ja turvattoman lapsuuden ja nuoruuden jälkeen on sitten seurannut tavalla tai toisella kaoottinen aikuisuus tunne-elämän epävakauden johdosta.

Myös avun saaminen oireilun alettua voi olla vaikeaa. Eräs kirjoittajista oireili yli kymmenen vuotta, mutta ei tajunnut olevansa sairas, vaan ajatteli olevansa vain vaikea luonne, koska oli nuorena uskaltautunut käymään ammattiauttajalla, joka vähätteli hänen ongelmiaan. Sen jälkeen apua ei uskaltanutkaan hakea moniin vuosiin. Ihminen voi myös olla päällepäin hyvin vahvan, reippaan ja pärjäävän oloinen, jolloin kukaan muukaan ei osaa pitää häntä sairaana.

Kirjan takakansi kertoo jotain - mutta ei kaikkea - siitä epävakaasta elämästä, jota näillä sivuilla sitten tarkemmin kuvaillaan:

"Tämä kirja kertoo elämästä, jossa hetken mielijohteesta otetaan lainaa ja ostetaan asunto, muutetaan ulkomaille, ryhdytään narkomaaniksi, aletaan uskovaiseksi, otetaan lopputili, mennään naimisiin tai jotakin muuta.
  Kirjan sivuilla avautuu elämä, jossa kuljetaan kriisistä kriisiin hallitsemattomien tunteenpurkausten ohjaamina, jossa oikukas mieliala ajaa ihmisen yhteentörmäyksiin toisten ja yhteiskunnan kanssa."

Kaikkea tuo ei kerro epävakaudesta siksi, että niihin diagnoosin kriteereihin kuuluu muutakin kuin impulsiivisuus ja ailahteleva tunne-elämä. On myös identiteetin epävakautta: henkilö ei tiedä kuka hän on, kun mielipiteet, arvot, työpaikat, ystävät sekä kokemus itsestä ja toisista voivat muuttua äkillisesti ja moneen kertaan. Voi olla myös raivokohtauksia, hylkäämisen pelkoa, taipumusta vahingoittaa itseään ja ns. dissosiaatiota, alttiutta kokea paineen alaisena outoja olotiloja. Mutta tosiaan yhdellä henkilöllä ei välttämättä esiinny kaikkia näistä.

Kaikista näistä kirjoittajat kertovat tässä kirjassa. Eräällä kirjoittajista on myös kokemusta psykooseista.

Myös se kirjassa kerrotaan, että persoonallisuushäiriöiden piirteitä on kaikissa ihmisissä, mutta persoonallisuushäiriöissä on kysymys normaalien piirteiden äärimmäisestä korostumisesta. Ja kuten ainakin osa ihmisistä tietääkin, mutta eivät varmasti kaikki, diagnoosi ja sairaus ovat vain yksi osa ihmisestä. Myös psyykkisesti sairas ihminen on paljon muutakin kuin vain sairautensa. Olen tuntenut monia psyykkisesti sairaita, joista ulkopuoliset eivät edes uskoisi, että he ovat jollain tavalla sairaita.

Kiitos kokemusasiantuntijoille rohkeudesta kertoa oma tarinansa tässä kirjassa! Toivottavasti tämäntyyppisiä mielenterveysaiheisia kirjoja saadaan jatkossa lisää.

Prometheus Kustannus Oy 2012
164 sivua
Ulkoasu ja taitto: Inka Happo