torstai 8. marraskuuta 2018

Pauliina Vanhatalo: Pitkä valotusaika

Olen suunnitellut paluuta joidenkin vanhojen lempikirjojeni pariin. Tämä on yksi niistä, vaikka ei toki ole mikään vanha kirja.

Kirjan päähenkilöä, isätöntä Aarnia, halveksivat niin oma äiti, koulukaverit kuin opettajatkin. Koulu ei mene hyvin eikä mikään kiinnosta. Eletään 1960-luvun Oulussa, kun Aarni päättää koulunsa huonoin arvosanoin. Hänellä ei ole paljon haaveita: lähinnä se, että saisi räjäyttää vanhan koulunsa ja lähteä sen mukana näyttävästi itsekin tästä maailmasta.

Aarnille tarjoutuu mahdollisuus päästä töihin Enni-tätinsä valokuvaliikkeeseen. Ei hän siitäkään aluksi ole riemuissaan: 

"Jos äiti ja muut kuvittelivat, että Aarni tyytyisi ruokkimaan kahta kuivahtanutta vanhaapiikaa ja pyyhkimään heidän pölyjään, he saisivat huomata olleensa väärässä. Oli nopeampiakin reittejä nimettömyyteen, jos sitä kaipasi, eikä Aarni aikonut lähteä hiljaa. Hän ei häviäisi elämästä kenenkään huomaamatta niin kuin isä..."

Vähitellen valokuvauksen salat vievät kuitenkin Aarnin mennessään. Kameran etsimen kautta hänen eteensä avautuu aivan uusia maailmoja. Hän alkaa löytää kauneutta ympäriltään ja tallentaa sitä. Kuvaajana hän onkin taiteilija, ei mikään muotokuvaaja tai lehtikuvaaja.

Suurin tulevaisuudentoivein Aarni lähtee Helsinkiin, mutta pettyy Ateneumin pääsykokeissa, kun siellä pitäisikin osata piirtää, ei kuvata. Eihän Aarni piirtää osaa. Hän häipyy kokeesta vähin äänin kesken kaiken, tekee töitä satamassa ja kuvaa vapaa-ajallaan.

Vierelleen hän löytää kuitenkin ihanan Ilsen, vaikka tämä on rikkaasta perheestä ja opiskelee yliopistossa. Aarnin on vaikea tajuta, miksi Ilse haluaa olla hänenlaisensa köyhän Oulusta tulleen satamajätkän kanssa, joka keskeytti Ateneumin pääsykokeen.

Nuoren miehen ikuinen alemmuudentunto tulee esiin myös hänen kuvaajaystävänsä Teuvon seurassa. Teuvo on muka aina parempi, hän ottaa paremmat kuvat, on rohkeampi, menestyy ja valloittaa vielä kaikki vastaan tulevat naisetkin siinä sivussa.

Aarni itse saa maistaa menestystä kuvaajana vasta vuosikymmenien päästä, monen pettymyksen jälkeen. Mutta ei hän taida uskoa itseensä vielä silloinkaan.

Kirja on "pitkä valotusaika", joka valottaa Aarnin elämää vuosikymmenien saatossa. Se käsittelee myös hänen avioliittoaan ja lapsiaan, varsinkin Lumi-tytärtä. Myös Lumi on taiteellinen - musikaalinen - mutta ei uskalla uskoa taiteellisiin haaveisiinsa, vaan on valinnut tylsän ja tavallisen elämän, jota ei koe omakseen. Isä yrittää rohkaista Lumia tekemään, mitä tämä itse haluaa, mutta:

" - Mennä Idolsiin vai? Lumi hymähti vaisusti, ei pannut silti niin voimalla vastaan kuin aiemmin. - Laulamaan joillekin urpoille, joille mä olen kuin kuka tahansa. Siellä mä olen keskinkertaisen näköinen 26-vuotias nainen, joka soittaa huonosti pianoa ja jolla on melko kelvollinen ääni. Mä en erotu tarpeeksi, enkä mä tahdo olla lopun ikääni pettynyt ja tavoitella jotakin, mistä ei kuitenkaan tule mitään. 
  Ajatus tuntui Aarnista henkilökohtaiselta, osui kohtaan joka oli edelleen arka.
  - Emmää oo pettyny, hän puolustautui. - Ei ihiminen kadu jos tekkee sitä mitä rakastaa."

Pitkä valotusaika on itselleni tärkeä romaani muutamastakin eri syystä. Minäkin olen aina ollut se "toiseksi paras", joka ei usko itseensä eikä uskalla edes yrittää toteuttaa unelmiaan, kun "ei siitä kuitenkaan mitään tulisi". Toiseksi olen itsekin ollut töissä valokuvaliikkeessä siihen aikaan, kun useimmat vielä kuvasivat filmikameralla. On siis nostalgista lukea niistä ajoista. (Ja yhdestä pääsykokeestakin olen häipynyt kesken pois, mikä oli huvittava yhtäläisyys Aarnin kanssa.)

Hieno ja kielellisesti kaunis romaani, joka tavoittaa hyvin henkilöidensä tunnetiloja ja ihmissuhteiden kipukohtia. Vaikka Aarnin elämä ei ole helppoa, kirja ei kuitenkaan ole synkkä, vaan herkkä ja kaunis kuvaus taiteellisesta ihmisestä.

Kustannusosakeyhtiö Tammi 2015, 223 sivua
Päällyksen suunnittelu: Tuija Kuusela / Stiili
Alkuperäiskuvat: Vastavalo / Seppo Hinkula ja Istockphoto

4 kommenttia:

  1. Hieno kirja, en voi muuta kuin ihailla tätä erikoista tarinaa.

    VastaaPoista
  2. Tämä minun on pakko lukea! Olin jo kokonaan unohtanut tämän olemassaolon (olen siis kirjasta kuullut), mutta kokoan nyt suomikirjalistaa vihkoseeni ja tämän lisään heti sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä kun sait muistutuksen tästä! Itsekin olen alkanut miettiä, että pitäisi varmaan alkaa tehdä konkreettista listaa kirjoista, jotka haluaa lukea, koska eivät ne kaikki millään pysy mielessä muuten. Ei niitä kaikkia tosin ehdi koskaan edes lukea, mutta... :)

      Poista