Nujeen Mustafa & Christina Lamb: Tyttö Alepposta - Nujeenin pako Syyrian sodasta

Nujeen Mustafa on syyrialainen kurdityttö, joka pakeni sisaruksineen Syyrian sotaa Saksaan, jossa eräs heidän veljistään oli asunut jo pitkään. Mutta Nujeen ei ole kuka tahansa pakolainen: hän on lisäksi CP-vammainen, joten hän tarvitsi matkalla avuksi siskoaan, joka työnsi hänen pyörätuoliaan. Pyörätuoleineen hän herättikin paljon huomiota kaikkialla, minne he menivät. Tässä kirjassa Nujeen kertoo tarinansa yhdessä ulkomaankirjeenvaihtaja Christina Lambin kanssa.

Nujeen ei voinut fyysisen vammaisuutensa takia liikkua kotinsa ulkopuolella, joten hän ei saanut käydä edes koulua (myös paha astma oli rajoitteena). Nujeen vietti siis lapsuutensa ja nuoruutensa melkein kokonaan sisätiloissa ja tarkkaili maailman menoa lähinnä kotinsa katolta ja myöhemmin Aleppossa viidennen kerroksen parvekkeelta. Tärkeän yhteyden ulkomaailmaan hänelle tarjosi televisio, jota hän aluksi katsoi sekä viihteen että tiedon lisäämisen kannalta, mutta myöhemmin hän alkoi myös opiskella englantia erityisesti Päivien viemää -lempisarjansa kautta.

Tytölle muodostuikin hyvä englannin taito, josta oli paljon hyötyä myöhemmin pakomatkalla. Nujeen sai silloin jopa toimia tulkkina eri tilanteissa. Itse hän nimittää kielitaitoaan humoristisesti "saippuaoopperaenglanniksi".

Lisäksi Nujeenin sisko opetti häntä kotona lukemaan ja kirjoittamaan.

Kuten CP-vammaiset joutunevat usein kokemaan, moni tietämätön ihminen saattaa pitää heitä henkisestikin vammaisina, minkä Nujeenkin on kokenut. Hän on kuitenkin hyvin älykäs, tiedonhaluinen ja nopea oppimaan. CP-vammahan on täysin fyysinen vamma.

Tuli sitten arabikevät, ja saippuaoopperoiden katselun lisäksi Nujeenin perheessä alettiin seurata tarkkaan myös uutisia kuohunnasta monissa arabimaissa. Syyriassa elettiin diktatuurin alaisina, ja sielläkin heräsi toivo: entä jos meidänkin tilanteemme voisi muuttua? Ihmiset alkoivat kapinoida ja osoittaa mieltään, mutta diktaattori kun on, Bashar al-Assad vastasi väkivallalla. Pian oli täysi sota päällä, ja Aleppossakin jouduttiin elämään pommitusten keskellä. Nujeen ei edes pystynyt lähtemään viidennen kerroksen asunnosta pommisuojaan, joten muukin perhe jäi aina hänen kanssaan asuntoon pommitusten ajaksi.

Al-Assad käytti jopa tynnyripommeja ja kaasuiskuja omaa kansaansa vastaan - ja tekee sitä varmasti edelleen... Kohteena eivät olleet pelkästään kapinalliset, vaan myös aivan tavalliset kansalaiset joutuivat kärsimään.

Lopulta tilanne oli niin paha, että perheen oli pakko lähteä pakoon, aluksi entiseen kotikaupunkiin Manbijiin, mutta Manbijin valtasi pian Daesh (ISIS), eikä sinnekään voinut jäädä. Niin alkoi pitkä ja vaivalloinen pakomatka Turkkiin ja sieltä Eurooppaan.

Kirja valaisee hyvin Syyrian ja sieltä tulevien pakolaisten tilanteita, syitä joiden takia on pakko lähteä, ja monenlaisia pakomatkan vaikeuksia. Tällainen kirja olisi avartavaa luettavaa niille monille, joilla on tietämättömyydestä johtuvia ennakkoluuloja ja vihaa pakolaisia kohtaan. Mutta ikävä kyllä juuri sellaiset ihmiset eivät varmasti lue tämäntyyppisiä kirjoja.

Moni kysyy esimerkiksi, että mikseivät ne syyrialaiset jää sotimaan kotimaahansa. Mutta Syyriassa jokainen tiesi, että al-Assadin armeijassa joutuu tappamaan naisia ja lapsia. Ja Syyrian vankiloissa olot ja kidutus ovat sitä luokkaa, että kuulemma kuolemakin on parempi kuin joutua sinne. Kapinallisten riveihin taas liittyi paljon rikollisia, ja lopulta eri kapinallisryhmiäkin taitaa olla jo niin paljon, että tilanne on mahdollisimman sekava.

Eräs pakolainen totesi hengenvaaralliselle merimatkalle lähdettäessä, että tilanne on sama kuin palavassa talossa. On vaarallista hypätä ikkunasta, mutta mikä on vaihtoehto? Sepä se. Kuollako kranaatteihin kotimaassa vai mereen matkalla Eurooppaan?

Pakomatka oli täynnä vaivannäköä, vaaroja, jännitystä, takaiskuja ja pelottavia tilanteita. Oli kuitenkin myös ystävällisiä ihmisiä, jotka auttoivat työntämään Nujeenin pyörätuolia tai kantamaan häntä vaikeassa maastossa. Monesti eteenpäin selviäminen tuntui olevan täysin kohtalon armoilla ja tuurista kiinni. Perille Saksaan pääseminen ei ollut ollenkaan itsestäänselvää. Mutta perille sisarukset lopulta pääsivät ja alkoivat saada elämäänsä järjestykseen. Nujeenkin pääsi vihdoin kouluun ja sai olla niin kuin muutkin, mitä hän oli aina kaivannut.

Koko elämänsä neljän seinän sisällä viettäneelle Nujeenille matka oli myös suuri seikkailu. Hän sai nähdä monia eri maita kauniine maisemineen, vaikka ei pakolaisten matkanteko mitään herkkua ollutkaan.

Nujeenista piirtyy kirjassa valoisa ja positiivinen kuva. Hän haluaa ajatella myönteisesti ja uskoa myös unelmiin, vaikka vammaisuus asettaakin omat rajoitteensa. Hän haluaa myös uskoa toisista ihmisistä hyvää ja edistää rauhaa maailmassa. Kirjansa kautta Nujeen viestittää meille eurooppalaisille, että pakolaiset eivät ole vain tilastoja ja numeroita, vaan jokainen heistä on ihminen, jolla on oma tarinansa.

Syyrian sodan yhä vain jatkuessa Tyttö Alepposta on tärkeä ja ajankohtainen kirja, jonka toivoisi jokaisen lukevan. Koska Nujeen on kurdi, hänen kirjansa kertoo myös kurdien elämästä ja asemasta, josta en olekaan juuri lukenut. (Erään toisen kurdipakolaisen tarinan näin tänään kirjastossa, mutta en jaksa heti perään lukea enempää tästä aiheesta. Varmaankin joskus myöhemmin luen senkin kirjan. Se on Heini Sarasteen Mahabad - Kuu, aamusumu ja rakkaus, joka kertoo kurdien vainoja Irakista paenneesta Mahabadista. Vinkiksi, jos joku haluaa lukea!)

"Melu ei lakannut. Yritin peittää korvat ja panna television kovemmalle, mutta mikään ei peittänyt taisteluhelikopterien surinaa niiden lentäessä pommittamaan kapinallisten alueita, eikä aseiden nakutusta niiden jälkeen.
  Joskus olin yksin, kun se alkoi; perhe oli ulkona töissä tai opiskelemassa tai ostoksilla. Minä katselin Päivien viemää George al-Aswadinkatu 19:n viidennessä kerroksessa ja yritin olla ajattelematta, mitä tapahtuisi, jos pommi osuisi ja lattia sortuisi altani. Mitä hyötyä kaikista tiedoistani olisi silloin? Minulla oli niin paljon tehtävää, niin monta asiaa tiedettävänä, minä en halunnut kuolla. Vaikka olenkin muslimi ja me uskomme kohtaloon, minä en halunnut lähteä, ennen kuin olisin tehnyt sen kaiken."

Saksassa moni asia oli paremmin, mutta vieraassa maassa asumisen vaikeuksia ja koti-ikävää se ei koskaan poistaisi. Nujeen toteaa kuitenkin valoisasti:

"Pääsy Saksaan oli minun unelmani. Astronauttia minusta ei ehkä tule. Ehkä minä en koskaan opi kävelemään. Mutta tässä yhteiskunnassa on paljon hyviä asioita, ja haluaisin laittaa ne yhteen hyvien asioiden kanssa minun yhteiskunnastani ja tehdä Nujeen-cocktailin."

HarperCollins Nordic AB 2017
280 sivua
Suomentanut Anja Lindqvist
Kannen suunnittelu HarperCollins Publishers / Lisa Krebs
Kannen kuva: STR / AFP / Getty Images
(Kirja sisältää myös kartan ja kuvaliitteen.)