Markku Toimela & Kaj Aalto: Salakahvilla Pohjois-Koreassa - Markku Toimelan jännittävä tie Pohjois-Korean luottomieheksi

Odotin lukevani kirjan Pohjois-Koreasta ja tunsin aluksi tulleeni huijatuksi, kun tässä kirjassa kerrottiin paljon muutakin Markku Toimelan elämästä. Olin pettynyt. Mutta sitten huomasin, että hänellähän on ollut mielenkiintoiset vaiheet muuallakin: hän on nimittäin tehnyt kehitysaputyötä myös Bangladeshissa ja Mongoliassa. Kaikista näistä kolmesta maasta kirja kertoo kiinnostavasti.

Niin - ja tuleehan siitä Pohjois-Koreastakin lopulta tietoa aivan tarpeeksi!

Ensimmäisissä luvuissa hypitään kuitenkin ajassa edestakaisin sen verran, että hiukan se haittaa keskittymistä. Mutta sitten alkaa rauhoittua.

Alkupuolella kerrotaan hiukan Markku Toimelan lapsuudestakin, muun muassa hänen helluntailaisesta perheestään. He eivät kuitenkaan olleet mitään "tiukkapipoisia" helluntailaisia (kuten kirjassa taidettiin todeta), vaan olivat tekemisissä myös esimerkiksi luterilaisten kanssa. Myös Markku Toimelasta tuli helluntailainen, ja hänen kristillinen taustansa ja uskonsa tulee kirjassa ajoittain esiin. Mutta maailmalla hän on toiminut kehitysyhteistyössä tehden aivan käytännön avustustöitä, joskin kristillisen järjestön kautta (jonka nykyinen nimi on Fida).

Jo nuorena Toimela oli varsinainen maailmanmatkaaja. Eipä siis ihme, että hän päätyi kansainvälisiin töihinkin - ja halusihan hän myös tehdä jotain hyvää ja hyödyllistä. Aluksi hän perheineen toimi siis Bangladeshissa, joka kirjan perusteella vaikuttaa melkoisen hurjalta maalta dramaattisine tulvineen. Siinä talot ja autot peittyivät veden alle, mutta kun tulva meni ohi, ne vain kuivattiin ja korjattiin - ja elämä jatkui pienestä homeen hajusta välittämättä. Toimelat kuitenkin viihtyivät maassa hyvin.

Mongoliasta en oikeastaan muista mitään mainittavaa, mutta siitäkin kirjassa siis kerrotaan, ehkä kuitenkin vähemmän kuin noista kahdesta muusta maasta.

Pohjoiskorealaisten kanssa Fida ja Markku Toimela ovat sitten päässeet luottamuksellisiin väleihin. Siellä on autettu hammasterveyteen liittyvissä asioissa ja opetettu siemenperunoitten kasvatusta. Perunaa on aiemmin viljelty Pohjois-Koreassa, mutta taito on päässyt unohtumaan. Kuitenkin peruna on ravintoarvoltaan parempi kuin riisi, ja siksi sen viljelyn uudelleen oppiminen on ollut tärkeää maassa, jossa ravinnon saanti on välillä niukkaa.

Pohjois-Koreasta riittää tarinoita. Miksi suomalaisten rakentama rakennus (oliko se juuri perunavarasto?) oli yllättäen purettu - ja miten toimia siinä tilanteessa? Suuttua kun ei voinut, koska Aasiassa pitää varoa, ettei kukaan menetä kasvojaan. Saunoja Toimela on nähnyt maassa paljon ja saunonutkin monessa. "Salakahvejakin" tulee juotua niin kotimaassa kuin maailmalla, ja tuon sanan arvoituksellinen tausta ratkeaa tässä kirjassa. Myös koiraa hän on päässyt syömään Pohjois-Koreassa, jossa se on suurta herkkua, kuten muuallakin päin Aasiassa. Kuulemma oli hyvää (mitä en epäile, minä joka taas olen muun muassa syönyt marsun Etelä-Amerikassa).

Ihmisiin Toimela välittömänä ja ulospäinsuuntautuneena saa hyvin kontaktin ja on luonut luottamuksellisia välejä. Olikin mukava lukea kohtaamisista paikallisten kanssa. Toimela on päässyt työnsä ansiosta Pohjois-Koreassa paikkoihin, joihin turistit eivät pääse, ja on nähnyt tavallisten pohjoiskorealaisten arkea maaseudulla. Missä liikkuukin hän juttelee ihmisille. Pohjoiskorealaiset käyvät esimerkiksi mielellään puistoissa piknikeillä, ja siellä Toimela saattaa todeta, että on hyvä tuoksu, jolloin ihmiset tarjoavat hänelle maistiaisia ja voidaan vaihtaa muutama sana. Toki joskus mukana kulkeva koordinaattori estelee puhumasta paikallisille.

Mukavaa oli lukea tavallisista ihmisistä ja tavallisesta elämästä. Ei kirjassa ongelmiakaan kielletä, mutta niistä voi luonnollisesti lukea enemmän pohjoiskorealaisten pakolaisten kirjoittamista elämäntarinoista (joita olen lukenutkin). Fida pyrkii olemaan paikalla auttamassa tavallisia ihmisiä ja jättämään maan hallinnon kritisoimisen muille. Tavalliset kansalaiset ovat kuitenkin avun tarpeessa ja ovat syyttömiä maansa tilanteeseen. On hienoa, että heitä on joku auttamassa, ja tästä pohjoiskorealaiset ovatkin olleet kiitollisia.

Markku Toimela on myös ollut paikan päällä näkemässä, miten Fidan ruoka-avustukset ovat oikeasti menneet tavalliselle kansalle, mikä onkin tärkeää.

Kaikki tämä ja paljon muuta tässä kirjassa. Nyt olen sen verran unen partaalla, etten osaa tämän paremmin tätä kirjaa kuvata, mutta kannattaa lukea itse!

Kirjassa on muuten myös pari upeaa kuvaliitettä, jotka värittävät mukavasti lukuelämystä.

Docendo 2017
240 sivua