torstai 11. toukokuuta 2017

Nils-Aslak Valkeapää: Kevään yöt niin valoisat

Tässä keväällä sain idean lainata tämän kirjan kirjastosta, kun luin siitä Kirjojen Pyörteissä -blogista. Nyt löysin sen yhdeltä pöydältä loputtomien kirjakasojeni alta ja luin sen vihdoin (pieneksi välipalaksi, kun on paksu romaani juuri luettavana).

Saamelainen Nils-Aslak Valkeapää käy herkissä runoissaan läpi Lapin vuodenajat keväästä kevääseen. Luonnon kauneuden keskellä hän myös miettii rakkautta, maailman tilannetta ja saamelaisten asemaa.

Valkeapäällä on taito sanoa lyhyesti paljon - vain muutamalla sanalla ja rivillä. Useimmat hänen runoistaan ainakin tässä kirjassa ovatkin lyhyitä. Ihailen sitä taitoa sisällyttää muutamaan sanaan paljon sisältöä ja tunnetta. Varsinkin luontoa ja rakkautta kuvaavissa runoissa on suurta herkkyyttä ja syvyyttä.

Saamelaisiin kohdistuvista asenteista hän kirjoittaa muun muassa näin:

Ei kai vain puhunut
primitiivikulttuurista
yksinkertaisesta kansasta

ei kai vain sanonut

että h e toivat sivistyksen

Lapin luonto näkyy runoissa, joissa on tuntureita, kevään valoisia öitä, kesän lyhyyttä, poroja ja kaamosta.

Tuuli jutaa tuntureita
syksy riisuu sydämeni
riipii lehdet

Ja toisessa runossa:

Mieli niin vaiti
ajatusten jäämeri

Keväällä taas:

...auringon joiku
elämän joiku...

Rakkausrunoissa ikävöidään rakastetun kohtaamista, mutta kun se lopulta tapahtuu, ei enää tiedäkään, mitä pitäisi sanoa ja mihin kädet panna. Tai onko se enää tottakaan, mitä joskus oli - mitä jos asiat ovat muuttuneet? Orastavan rakkauden herkkää epävarmuutta.

Kaunis runoteos, jossa on lisäksi Valkeapään omia piirroksia kuvituksena.

Kirjayhtymä 1980
62 sivua
Saamenkielestä suomentanut Anneli Rosell (joka on kirjoittanut myös saatesanat)

Helmet-lukuhaaste 2017:
1. Kirjan nimi on mielestäsi kaunis

P. S. Harmi että kuvastani tuli näköjään aika huono...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti