Kirjan tekstit on jaettu viiden eri otsikon alle, jotka ovat: Varjo, Pimeys, Pohja, Myrsky ja Pinta. Ne kertovatkin kirjasta jo paljon, kuten tuo Mielen väreet -nimikin. Ensimmäisessä osassa on vielä suhteellisen kevyttä elämän ongelmien ja kysymysten pohdiskelua, kun taas seuraavissa kolmessa ollaan todella pimeydessä, pohjalla ja myrskyssä. Viimeisessä, Pinta-nimisessä osassa on sitten päästy pinnalle, entiset on jätetty taakse ja elämä alkaa alusta. Siellä on osittain jo hyvinkin valoisia mielialoja.
Kuten voi noista otsikoistakin päätellä, kirjassa käsitellään kipeitä ja raskaita teemoja. On pelkoa, elämän tarkoituksen ja tarkoituksettomuuden pohtimista, kipua, toivottomuutta ja jopa harhoja. Kuolema kutsuu ja houkuttelee: toisaalta haluaisi päästä täältä pois, mutta toisaalta ei kuitenkaan. Elämä väsyttää. Rakkauskin viiltää ja satuttaa.
Yleisotsikoksi kaikelle voisi siis antaa sanan masennus. En tiedä, onko kirjoittaja kokenut itse kaiken mistä kirjoittaa, mutta tuntuisi, että nämä ovat vähän kuin terapiarunoja. Ja ennen kaikkea masentuneille, mielenterveysongelmaisille tai muuten kovia kokeneille tämä kirja tarjoaa minusta hyvää vertaistukea. He varmasti voisivat eläytyä näihin teksteihin. Sairastin itse nuorena pitkään vakavaa masennusta, ja tällaisia runoja olisin varmasti mielelläni lukenut silloin.
Kirjaa kuvaa hyvin esimerkiksi runo Väsynyt, josta tässä ote:
Miksi minua näin ahdistaa,
väsyttää yhä vain enemmän,
minut maahan lannistaa,
minua maahan painaa,
luovuttaa voisin ...
Kirjallisessa ilmaisussa kirjoittajalla on vielä hiomisen varaa, mutta hän on käsittääkseni nuori, joten hänellä on aikaa kehittää ilmaisuaan. Paikka paikoin tekstistä löytyi persoonallisia ja mielenkiintoisia ilmaisuja, kuten "puhallan punaista savua", "mikä sääntö minussa on kaiken tehnyt karuksi", "kunpa näkisit ajatukseni, niin kauniisti tanssivat" tai "tahdon kilisyttää tähtiä". Näistä itse pidin.
Pilkkuja monissa runoissa oli liikaakin eli sellaisissakin paikoissa, joihin ne eivät kuuluisi.
Tässä vielä ote runosta Hiljainen ovi, jossa on sisältönsä puolesta mielestäni ajatusta:
Yhteisön julistuksen mukaan olet
mieleltäsi sairas ja epätasapainoinen,
jos et ajattele ja käyttäydy kuin valtaosa sen,
olet viallinen, jos et rooliisi sopeudu,
etkä ole valmiiden mallien mukaan toimiva
Ne tahtovat sinun olevan
hiljainen ovi, jonka saranat eivät äännä ...
Viimeisen osion runoissa on tosiaan jo toivon pilkahdusta, jota kuvaa tämäkin ote runosta - runosta, jonka nimi kylläkin on Itsesääli, mutta sen sisältö on melko valoisa:
Elämässä ihmettelin
miksi minulle aina satoi,
sinä huomautit minulle,
että seisoin räystään alla
Aivan viimeisen runon nimi onkin sitten Mielen tasapaino. Se on myös melko valoisa runo, joskin kirjoittaja toteaa moniselitteisesti: "Nyt olen seesteinen kuin jäätynyt helvetti."
Kirjoittajalla on myös kotisivut osoitteessa mielenvareet.blogspot.com ja lisäksi Facebookista hänen sivunsa löytyvät samalla Mielen väreet -nimellä.
Kiitos Lauri Luhtaniemelle arvostelukappaleesta!
Lauri Luhtaniemi 2016
135 sivua (omakustanne)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti