Tapio Koivukari: Unissasaarnaaja

Tuulikki Heinonen on 13-vuotiaaksi tytöksi pieni ja hento. Hän on myös sairaalloinen ja herkkä ja elää paljon omissa maailmoissaan. Hän kuljeskelee paljon suolla, jossa häntä opastaa mielikuvitusolento Mielikki. Erään sairaalareissun jälkeen, jolloin hän näki enkeleitä, hänestä kuoriutuu yllättäen horrossaarnaaja, jota tullaan suurin joukoin kuuntelemaan hänen kotiinsa. Perheen elämä menee aivan raiteiltaan näiden saarnojen ja kansansuosion seurauksena.

Ennen pitkää kuvioihin ilmestyy myös saarnaaja Sihvonen, epäilyttävä tyyppi, jota muut kuin Tuulikki eivät kuitenkaan osaa epäillä. Mies pyrkii ottamaan uuden herätyksen haltuunsa ja Tuulikin siinä samalla. Ja päädytäänpä lopulta aina pohjoiseen suuntautuvalle korpivaellukselle asti.

Kirja sijoittuu vuoteen 1949 ja kuvaa hyvin uskottavan tuntuisesti sodanjälkeistä aikaa, jolloin vain sodan käyneet miehet olivat miehiä ja muut olivat keskenkasvuisia. Jotkut olivat sodassa vammautuneet myös henkisesti, karjalaiset taas olivat menettäneet kotinsa ja kaikkensa. Karjalaisia oli asutettu myös Tuulikin kotiseudulle ja erään heistä kanssa Tuulikki ystävystyykin.

Koivukari kuvaa hyvin maaseudun ja Nihtamon kylän elämää. Kerrontakin on alkuun verkkaista kuin maalaiselämä itse. Loppua kohti tahti kuitenkin kiihtyy ja hulluuskin lisääntyy Heinosen perheen elämässä.

Lopulta eniten pidin Tuulikin isästä Jussista. Vaikka hän oli sodassa seonnut ja häntä pidettiin kylällä hulluna, hän osoittautui perheessä täysjärkisimmäksi. Hän olisi vain halunnut jatkaa pientilallisen ja pärekorien tekijän työtään, elää tavallista hiljaista elämäänsä, mutta tapahtumat veivät mennessään, kun muut perheessä lähtivät seuraamaan Tuulikin profetioita. Jussi ei pystynyt estämään heitä eikä voinut kuin seurata mukana.

Loppua kohti tarina alkoi jo ahdistaa minua, mutta onneksi tuli myös se loppu. Mutta siitä en paljasta sen enempää.

Kirjassa mainitaan myös kartanolaisuus ja korpelalaisuus, jotka ovat olleet oikeasti toimivia lahkoja ilmeisesti tuohon samaan aikaan. Lahkolaisuuden ja hulluuden kuvaus kirjassa osuu kohdalleen, samoin kuin historian ja maaseudun kuvaus. Erityisesti Jussin kohdalla kuvataan myös hienosti hänen häpeäänsä ja ulkopuolisuuttaan ns. normaaleina itseään pitävien kyläläisten yhteisössä. Juuri maaseudullahan vähänkin erilaisen ihmisen elämä on vaikeaa.

En kylläkään lukisi tällaista kirjaa uudestaan, mutta ensimmäisen kerran se kannattaa kuitenkin lukea ja miettiä sitten vasta, mitä mieltä itse on tarinasta.

Johnny Kniga 2015
332 sivua