maanantai 30. toukokuuta 2016

Päivi Storgård: Keinulaudalla

Olen taas rikkinäinen koje, joka pitäisi saada toimimaan moitteettomasti mahdollisimman nopeasti.

Esikoisromaanissaan Päivi Storgård kertoo nelikymppisestä Outista, jolla on ulkonaisesti  kaikki hyvin. On aviomies, kaksi lasta ja työ tv-toimittajana. Sisäinen todellisuus on kuitenkin jotain aivan muuta. Sisäisesti Outi on alkanut hajota, ajan mittaan yhä enemmän.

Masennukset muuttuvat pahemmiksi ja välillä kuvaan tulee mukaan vauhtia, jota hän ei saa pysäytettyä. Tulee lääkitys,  sairauslomia ja sairaalajaksoja. Töissä ollessaan Outi saattaa äkkiä romahtaa tai muuten sekoilla, kotona hän ei jaksa huolehtia lapsista eikä kotitöistä. Aviomieheltä ei heru ymmärrystä, hän haluaisi vain saada Outin äkkiä järkiinsä. Siitä kertoo tuo alussa oleva sitaatti - kun Outi on sairaalassa ja hänen miehensä tulee hoitokeskusteluun, Outilla on tunne, että miehellä olisi vain kiire saada hänet nopeasti korjattua.

Välillä menee paremmin, sitten Outi on taas pohjalla. Aluksi Outia hoidetaan masennuspotilaana, kuten usein käy, mutta lopulta hänellä todetaan kaksisuuntainen mielialahäiriö ja alkaa kovempi lääkitys. Kirjan kerronta etenee vuorotellen menneessä ja nykyhetkessä - vähitellen menneen kerronta lähestyy nykyistä, kunnes yhtyy siihen, tilanteeseen, jossa Outi on taas kerran sairaalahoidossa.

Kirja oli erittäin mukaansatempaava ja todentuntuinen, ja oli hienoa, että Storgård, joka itsekin sairastaa kaksisuuntaista mielialahäiriötä, kirjoitti tämän romaanin ja sitä kautta teki sairautta tunnetuksi muillekin. Suosittelen kirjaa psyykkisesti sairaille, heidän läheisilleen ja tuttavilleen ja lopuksi aivan kaikille. Toivon, että se lisäisi ymmärrystä psyykkisesti sairaita kohtaan, jotka ovat lopulta aivan tavallisia ihmisiä siinä kuin fyysisesti sairaat tai terveetkin.

Schildts & Söderströms 2013, 266 sivua.

perjantai 27. toukokuuta 2016

Elina Hirvonen: Kun aika loppuu

Laura on äiti, joka ei halunnut äidiksi, vaan halusi olla vapaa ja parantaa maailmaa. Hänen miehensä Eerik halusi kuitenkin lapsia, joita heille syntyi kaksi, Aava ja Aslak. Heidän perheensä on tarina siitä, mitä on kun rakastaa, mutta ei osaa rakastaa, ja miten perheenjäsenet kärsivät kukin itsekseen, kun ovat muuttuneet etäisiksi ja vieraiksi toisilleen.

Kaikkein vierain on kuopus, Aslak. Lapsena hänelle sattui jotain, mitä hän ei  koskaan suostunut kertomaan kenellekään. Lisäksi hänellä ei ole koulussa kavereita ja hän vetäytyy kuoreensa ja omaan maailmaansa, johon ei päästä ketään.

Erään kerran sitten Laura on taas luennoimassa yliopistolla ilmastonmuutoksesta ja Aava työssään lääkärinä auttamassa Somalian kärsiviä. Molemmat parantavat maailmaa omalla tavallaan. Silloin heidät molemmat pysäyttää tieto, että Aslak on Helsingissä Lasipalatsin katolla ja ampuu sieltä ihmisiä. Hänelläkin on omat - mutta sairaat - ajatuksensa maailman parantamisesta.

En ollut lukenut Elina Hirvosen aikaisempia kirjoja. Ennen tämän kirjan lukemista luin kansilehdeltä, että heti hänen esikoisromaaninsa oli Finlandia-palkintoehdokkaana ja on käännetty usealle eri kielelle. Ja nyt, kun luin tämän romaanin Kun aika loppuu, en yhtään ihmettele. Hän todella osaa kirjoittaa. Kirja vangitsi minut täysin omaan maailmaansa ensimmäiseltä sivulta aina loppuun asti. Hirvonen ei vain kerro tarinaa, vaan hän osaa kuvata henkilöitään, heidän motiivejaan, tunteitaan ja suhteitaan todella taitavasti. Hän osaa sanoa jo muutamalla sanalla ja lauseella paljon, hänen ei tarvitse jaaritella sivukaupalla, niin kuin jotkut joskus tekevät.

Kirja ei kerro pelkästään Lauran ja Eerikin perheestä, vaan pohdiskelee myös eri näkökulmista maailman tuhoutumista ja sitä, missä määrin maailmaa on mahdollista parantaa ja kannattaako se. Tarinassa myös eläydytään todentuntuisesti yksinäisen nuoren kehittymiseen joukkosurmaajaksi ja hänen mielenliikkeisiinsä. Nykyään sekin on ajankohtainen aihe.

Upea lukuelämys.

WSOY 2015, 248 sivua.

keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Cheryl Strayed: Villi vaellus

Kaksikymppisenä kirjan kirjoittajan Cheryl Strayedin elämä oli monella tavalla sekaisin ja hän oli hyvin rikkinäinen. Löytääkseen uudestaan vastoinkäymisten keskellä kadonneen itsensä hän lähti kolmeksi kuukaudeksi yksin patikoimaan Kaliforniasta pohjoiseen aina Kanadan rajalle ulottuvaa vaellusreittiä pitkin. Tämä kirja on kuvaus sekä hänen menneisyydestään ja elämäntilanteestaan että uskomattomasta selviytymisestä vaativalla vaelluksella.

Vaikka Cheryl ei patikoinut kyseistä Pacific Crest Trailia aivan alusta loppuun asti, kertyi hänellekin kunnioitettavat 1770 kilometriä. Matkalla hän silloin tällöin tapasi muita vaeltajia ja vietti enemmän tai vähemmän aikaa heidän kanssaan varsinkin pysähdyspaikoissa, mutta enimmäkseen hän kulki päiväkausia aivan yksin. Ja kohtasi kaikki mahdolliset vaarat ja vastukset uhkarohkealla matkallaan, joten seikkailua ja jännitystä kaipaavalle tämä on juuri sopiva kirja.

Matkalla sattui kaikenlaista, oli nestehukkaa polttavassa helteessä ja hidasta etenemistä vuorilla lumessa, jossa joutui pelkäämään, että jos askel olisi vähän livennyt, Cheryl olisi vyörynyt painavine rinkkoineen jyrkännettä alas. Hän kohtasi eläimiä, myös vaarallisia ja pelottavia. Oikeastaan melkein kaikkea mahdollista matkalla sattuikin. Niistä en kuitenkaan paljasta tässä sen enempää.

Kirja on huikaiseva selviytymistarina, ja samalla Cheryl tulee tehneeksi sen kaipaamansa sisäisen matkan omaan minäänsä. Hän todella palaa matkalta vahvempana, vaikka reissu ei ole aivan sitä, mitä hän ehkä oli ruusuisissa kuvitelmissaan ajatellut. Lihaskipu, hiertyneet varpaat ja kova fyysinen väsymys hautaavat usein alleen kaiken syvällisemmän ajattelun. Silti matkaan mahtuu monia upeita elämyksiä.

Itse olin odottanut kirjalta pelkästään vaelluksen kuvausta enkä mitään henkilökohtaisia kriisejä, ja siksi takaumat kirjoittajan omaan elämään tuntuivat vähän lusimiselta, josta odotin melkein joka kerta pääseväni takaisin polulle. Mutta ajan mittaan hahmottui tarkempi kuva kaikesta Cherylin kokemasta, ja aloin ymmärtää hänen pahaa oloaan ja sekoilujaan, jotka edelsivät tätä vaellusta. Ja kyllä kirjassa joka tapauksessa kerrotaan vaelluksesta aivan tarpeeksi.

Se käy ainakin selväksi, että itsestäni ei noin vaativalle reitille ja pitkälle vaellukselle olisi, mutta oli mielenkiintoista elää se lukien läpi. Nojatuolimatkailun, patikoinnin, luonnon ja Amerikan ystäville loistava kirja.

Like 2013, 360 sivua, pokkariversiossa 403 sivua.

lauantai 21. toukokuuta 2016

Nura Farah: Aavikon tyttäret

Aavikon tyttäret kertoo Somalian aavikolla elävistä paimentolaisista ja erityisesti tyttöjen ja naisten elämästä ja asemasta heidän islamilaisessa kulttuurissaan.

Kirjan päähenkilö on Khadija, jonka lapsuudesta tarina alkaa. Se kertoo hänen rakkaudestaan veljeensä, toiveistaan ja unelmistaan, ankarasta äidistä, heimojen välisistä taisteluista. Lopulta Khadija päätyy naimisiin vasten tahtoaan, vieläpä toiseksi vaimoksi, jota ensimmäinen vaimo tietysti vihaa. Kirja kertoo näiden kolmen perhe-elämästä - syntyy lapsia, on riitoja, iloja ja suruja. Ihmissuhteet elävät ja muuttavat muotoaan.

Ihmisten ja ihmissuhteiden kuvaus kirjassa on lämmintä ja ymmärtävää. Mutta vielä enemmän itse nautin kirjan vähäeleisestä, mutta kauniista aavikon luonnon ja paimentolaisten värikkään kulttuurin kuvauksesta. Jos joku on kiinnostunut vieraista kulttuureista ja nojatuolimatkoista, tämä kirja on siihen tarkoitukseen todellinen helmi.

Nura Farahin kerronta on kaunista. Kirja alkaa kauniisti ja se myös loppuu kauniisti. Siitäkin huolimatta, että paljon ikäviäkin asioita tapahtuu, lukeminen on nautintoa. Tämä on täydellinen pieni kirja, kuin maalaus. Afrikan ja ihmissuhdekuvausten ystävät eivät pety tätä kirjaa lukiessaan.

Otava 2014. Lukemassani Seven-pokkarissa 236 sivua

torstai 19. toukokuuta 2016

Gwen Cooper: Homer-kissan uskomaton elämä

Pelottoman kissan tarina eli mitä opin rakkaudesta ja elämästä sokean ihmekissan seurassa

Nuorelle amerikkalaiselle eläinlääkärille tuotiin kadulta löydetty kissa, jonka silmät olivat niin tulehtuneet, että ne jouduttiin leikkaamaan kokonaan pois. Löytäjät vaativat sen lopettamista, mutta eläinlääkäri yritti epätoivoisesti etsiä sille omistajaa. Kukaan ei vain tuntunut haluavan silmätöntä kissanpentua. Kunnes lopulta Gwen Cooper lupasi ottaa kissan - ja sekä hän että kissa muuttivat toistensa elämän pysyvästi.

Tämä on valloittava tositarina Homer-kissan elämästä. Nimensä se sai sokean runoilijan Homeroksen mukaan. Aluksi Gwen pelkäsi, miten sokea kissaparka pärjäisi elämässä, ja kaikki hänen tuttunsakin säälittelivät kissaa, mutta se osoittautui vauhdikkaammaksi ja pelottomammaksi kuin monet näkevät kissat. Se hurmasi kaikki, jotka sen tapasivat, ja samalla tavalla se hurmaa myös tämän kirjan lukijat.

Oli nimittäin todella hauskaa lukea sen toinen toistaan uskomattomimmista leikeistä, tempuista ja aikaansaannoksista. Tuntui melkein kuin olisi ollut itse mukana, mutta toisaalta voi vain harmitella, ettei voinut olla itse mukana näkemässä sitä kaikkea ja tutustumassa tähän ihmekissaan.

Kirjoittajalla on kaksi muutakin kissaa, ja yhtenä hauskuutena hän kertoo, miten Homer yritti aina vaania  niitä muka salaa ja hyökätä sitten yllättäen niitten kimppuun. Sokeana se ei vain voinut tietää, että se vaani niitä edestä päin ja ne näkivät sen. Se oli kummissaan ja tuntui ihmettelevän, miten voi olla mahdollista, ettei se pysty yllättämään toisia kissoja. Tämä vain yhtenä esimerkkinä monista minua hymyilyttäneistä tilanteista.

Homer-kissalla oli totisesti luonnetta - se säikäytti jopa murtovarkaan tiehensä. Se myös opetti Gwenille monia tärkeitä asioita elämästä ja rakkaudesta.

Kissojensa lisäksi kirjoittaja kertoo myös omasta elämästään,  jonka iloihin ja suruihin on helppo samaistua. Jännitystäkään ei puutu - varsinkin kun Gwen kissoineen muuttaa New Yorkiin lähelle World Trade Centeriä juuri sinä vuonna, jona kohtalokkaat terrori-iskut tehdään. Miten Gwen ja kissat siitä selvisivät, se selviää, kun lukee tämän kirjan. Kuten monta muutakin asiaa.

Aivan ihana hyvän mielen kirja. Ihailin myös suomentajan loistavaa kielenkäyttöä. Lisäksi kirja opettaa lukijalleen niitä tärkeitä asioita elämästä ja rakkaudesta, joita Gwenkin Homer-kissansa kautta oppi. Suosittelen lämpimästi.

WSOY 2011, 370 sivua